IP/09/57 Brysselissä 15. tammikuuta 2009Komissio ehdottaa lisätoimenpiteitä maitoalan tukemiseksiMaatalouskomissaari Mariann Fischer Boel lupasi tänään uusia toimenpiteitä maitomarkkinoiden tukemiseksi, koska maidon ja maitotuotteiden hinnat ovat romahtaneet. Komissio ottaa ensi viikolla uudelleen käyttöön vientituet voille ja juustolle sekä täysrasvaiselle ja rasvattomalle maitojauheelle. Voin ja rasvattoman maitojauheen interventio-ostot alkavat maaliskuussa, ja komissio sitoutuu tarvittaessa ostamaan säännöllisin tarjouskilpailuin suurempia määriä kuin on jo päätetty. Komissio päätti marraskuussa, että joulukuussa tuotettua voita saa toimittaa yksityisiin varastoihin 1. tammikuuta 2009 alkaen eli aiemmin kuin tavallisesti. ”Viime kuukausina nähty maidon hinnan romahdus on yllättänyt monet", totesi komissaari Fischer Boel. ”Matkustaessani eri jäsenvaltioissa olen keskustellut monien tuottajien kanssa, ja heidän ahdinkonsa on selvästi nähtävissä. Euroopan unionin on nyt aika tulla apuun. Yhteisen maatalouspolitiikan terveystarkastuksen yhteydessä sovitut toimenpiteet tulevat kyllä elvyttämään maitoalaa, mutta koska terveystarkastus tulee voimaan vasta ensi kaudella, jotain on tehtävä jo nyt. Olen vakuuttunut, että tänään ehdottamillani toimenpiteillä saadaan pitkälti tasapainotettua maitomarkkinoita.” Maidon ja maitotuotteiden hinnat nousivat ennätysmäisesti vuonna 2007 ja vuoden 2008 alussa, mutta nyt tilanne on kääntynyt täysin päinvastaiseksi. Koska toimitukset maailmanmarkkinoille ovat lisääntyneet ja kysyntä sisämarkkinoilla on vähentynyt, maitotuotteiden markkinahinnat ovat painuneet lähelle interventiotasoja tai jopa niiden alle. Maidontuottajille maksettava hinta seuraa tietenkin tätä suuntausta: se on laskenut huomattavasti ja uhkaa laskea edelleenkin. Voin ja rasvattoman maitojauheen interventio-ostot käynnistetään 1. maaliskuuta, ja niihin voidaan ottaa mukaan jo helmikuun tuotanto. Järjestely pidetään voimassa elokuun loppuun saakka. Ensimmäiset 30 000 tonnia voita ja 109 000 tonnia rasvatonta maitojauhetta ostetaan ennaltamäärättyyn interventiohintaan. Kyseinen voimäärä ostettaneen varsin nopeasti, joten markkinoita on tarpeen tukea myös sen jälkeen. Terveystarkastuksessa päätettiin, että interventioon voidaan ostaa lisämääriä, joiden hinta vahvistetaan kahden viikon välein järjestettävin tarjouskilpailuin. Siltä varalta, että voita ja rasvatonta maitojauhetta koskevat 30 000 ja 109 000 tonnin rajat ylittyvät, komissaari Fischer Boel on pyytänyt komission yksiköitä laatimaan päätösehdotuksen, joka esitetään hallintokomitealle lisäostojen mahdollistamiseksi. Tarkoituksena on pitää interventiojärjestely voimassa niin kauan kuin hintanotkahdus jatkuu. Myös vientituet on syytä ottaa jälleen käyttöön. Vientitukia ei ole myönnetty kesäkuun 2007 jälkeen, koska maailmanmarkkinahinnat ovat pitkään olleet korkeat. Nyt kun maailmanmarkkinahinnat ovat EU:n interventio- ja markkinahintoja alhaisemmat, EU:n viejien kilpailukyky on olematon. Tilannetta vaikeuttaa se, että viejät kärsivät myös rahoitus-/luottokriisin seurauksista. Vientituet sallitaan voin ja rasvattoman maitojauheen lisäksi muillekin maitotuotteille, jotka ovat aiemmin olleet niihin oikeutettuja. Lähinnä kyseessä ovat täysmaitojauhe ja juusto. Voin ja rasvattoman maitojauheen vientituet vahvistetaan tarjouskilpailulla, jonka seuraavasta kierroksesta päätetään ensi viikolla. Tarjouskilpailuja tullaan järjestelmän tehokkuuden lisäämiseksi järjestämään kaksi kertaa kuussa (aiemmin kerran kuussa). Kuten ennenkin, vientitukia sovelletaan WTO-jäsenyydestä yhteisölle johtuvien oikeuksien ja velvollisuuksien mukaisesti. Vientitukien taso riippuu toimijoiden esittämistä tarjouksista, jotka arvioidaan tavanomaisin puolueettomin perustein sen varmistamiseksi, että tukia myönnetään vain siinä määrin kuin on tarpeellista. Komissio pyrkii näillä toimenpiteillä lähettämään maidontuottajille ja maitoteollisuudelle yksiselitteisen viestin: komissio on valmis hyödyntämään käytettävissään olevia välineitä markkinoiden ja tuottajatulojen tukemiseksi.