IP/09/131 Bryssel 28. tammikuuta 2009Sääntelyn parantaminen – eurooppalainen menestystarinaEuroopan komissio on tänään esittänyt strategisen katsauksen, joka koskee sääntelyn parantamista Euroopan unionissa. Katsaus osoittaa, että sääntelyn parantaminen on keskeinen tekijä talous- ja finanssikriisin ratkaisemiseen tähtäävissä unionin toimissa. Kansalaiset ja yritykset, ennen kaikkea pienet ja keskisuuret yritykset, hyötyvät jo yksinkertaistamistoimista ja saavat säästöjä hallinnollisissa kustannuksissa. Yksinkertaistaminen näkyy ja tuntuu: tähän mennessä on ehdotettu poistettavaksi yhteensä noin 1 300 säädöstä, mikä vastaa noin 10:tä prosenttia yhteisön säännöstöstä eli noin 7 800:aa virallisen lehden sivua. Tähän mennessä esitetyt tai ennakoidut hallinnollisen rasituksen kevennystoimenpiteet tuovat yli 30 miljardin euron säästöt. Tämänpäiväinen alv-ehdotus tuo jo yksinään 18 miljardin euron säästöt. Useimmat jäsenvaltiot ovat seuranneet komission esimerkkiä, ja yhteensä 21 jäsenvaltiossa on otettu käyttöön pitkälle meneviä ohjelmia, joiden tavoitteena on keventää hallinnollista rasitusta. Komissio aikoo jatkossa parantaa kaikkien tuottamiensa uusien säädösten laatua laatimalla entistä laadukkaampia vaikutustenarviointeja. Tätä varten se tehostaa toissijaisuusarviointia, parantaa sidosryhmien kuulemista ja arvioi entistä tarkemmin, miten uudet säädökset vaikuttavat esimerkiksi pk-yrityksiin, hallinnolliseen rasitukseen, perusoikeuksiin, kuluttajiin ja alueisiin. Euroopan komission puheenjohtaja José Manuel Barroso korosti, että hallinnollisen rasituksen keventämiseen tähtäävä komission aloite on keskeinen osa Euroopan talouden elvytyssuunnitelmaa. ”Ajat muuttuvat. Sääntely ei saa polkea paikallaan vaan sen on seurattava kehitystä. Sen on sopeuduttava uusiin tilanteisiin ja tarpeisiin. Unionissa tapahtuva sääntely tulee toimivammaksi ja käyttäjäystävällisemmäksi, kun kuullaan entistä paremmin sidosryhmiä, laaditaan entistä parempia vaikutustenarviointeja ja vähennetään hallinnollista rasitusta. Komission toimien tulokset alkavat näkyä. Toivon, että jäsenvaltiot ja Euroopan parlamentti jatkavat lähikuukausina samoilla linjoilla ja saavat aikaan tuloksia”. Varapuheenjohtaja Günter Verheugen totesi, että neljä vuotta sitten käyttöön otettu sääntelyn parantamista koskeva strategia on osoittautunut onnistuneeksi: ”Tähänastiset tulokset ovat varteenotettavia, ja tämän vuoden loppuun mennessä on tarkoitus päästä paljon pitemmälle. Kun nykyisiä taloudellisia vaikeuksia ratkaistaan, on asetettava painoa sääntelyn parantamiselle. Toisin sanoen on säänneltävä tarpeen mukaan ja siten, että yrityksille ja kansalaisille koituu mahdollisimman vähän rasitusta.” EU:n lainsäädännön merkittävä yksinkertaistaminen jatkui vuonna 2008 Nykyinen komissio on toteuttanut lainsäädännön yksinkertaistamiseen ja kodifiointiin tähtääviä toimia, joiden myötä – kun neuvosto ja parlamentti ovat hyväksyneet ne kaikki – EU:n säännöstö supistuu noin 10 prosenttia, mikä vastaa noin 1 300:aa säädöstä ja noin 7 800:aa virallisen lehden sivua. Yksinkertaistamista on kuitenkin jatkettava: komissio aikoo esittää 33 uutta aloitetta vuonna 2009. EU:n lainsäädännön tarkastelun perusteella yksinkertaistamishankkeeseen lisätään mahdollisesti vielä 81 uutta toimea. Näin ollen seuraavan komission pitäisi pystyä saattamaan yksinkertaistaminen päätökseen. Lisätietoja on muistiossa MEMO/09/31 Hallinnollista rasitusta kevennetään täydellä vauhdilla Sen jälkeen, kun Euroopan komissio esitti toimintaohjelman, jonka tavoitteena on keventää yrityksille aiheutuvaa hallinnollista rasitusta EU:ssa 25 prosentilla vuoteen 2012 mennessä ja saada myös jäsenvaltiot mukaan toimintaan, vastaavia kansallisia tavoitteita on otettu käyttöön yhä useammassa jäsenvaltiossa. Tällaisten jäsenvaltioiden määrä oli 7 vuonna 2006, 14 vuonna 2007 ja 21 vuonna 2008. Vuosina 2007 ja 2008 komissio on esittänyt 21 kiireellistä toimea, jotka tuovat EU:n yrityksille arviolta yli 2,3 miljardin euron säästöt. Lisäksi on luotu perusta komission ehdotuksille, joiden on määrä johtaa mittaviin kustannussäästöihin. Tänään komissio on hyväksynyt ehdotuksen, joka koskee pitkälle menevää muutosta alv-direktiiviin. Ehdotuksen tarkoituksena on poistaa sähköisen laskutuksen esteet. Vuositasolla voitaisiin päästä keskipitkällä aikavälillä jopa 18 miljardin euron säästöihin. Yhtiöoikeuden alalla komissio aikoo ehdottaa, että jäsenvaltiot voisivat jättää mikroyritykset EU:n tilinpäätösdirektiivien soveltamisalan ulkopuolelle, mikä voisi tuottaa 7 miljardin euron lisäsäästöt. Direktiiveihin sovelletaan kautta linjan ns. pienet ensin -periaatetta ja pyritään siten sovittamaan järjestelmä pk-yritysten tarpeiden mukaiseksi. Lisätietoja on muistiossa MEMO/09/30 Lisätietoja (pääsihteeristö) Lisätietoja (yritys- ja teollisuustoiminnan pääosasto) Sähköisestä laskutuksesta on lisätietoja asiakirjassa IP/09/132