IP/09/272 Bryssel 17. helmikuuta 2009Ensimmäinen EU:n terveysalan journalistipalkinto jaetaan osana EU potilaiden asialla -kampanjaaEuroopan komissio käynnistää tänään ensimmäisen EU:n terveysalan journalistikilpailun, johon voi osallistua lehdistössä tai internetissä julkaistulla artikkelilla. Arvostettu palkinto on tärkeä osa hiljattain käynnistettyä EU potilaiden asialla -kampanjaa. Palkinnolla annetaan tunnustusta laadukkaalle terveysalan tiedottamiselle ja tehdään sitä tunnetuksi Euroopan laajuisesti. Tarkoituksena on virittää ja vilkastuttaa keskustelua terveysasioista ja erityisesti EU potilaiden asialla -kampanjaan liittyvistä aloitteista. ”Palkinnolla tunnustetaan journalistien työn merkitys ja vastuu EU:n terveyspolitiikkaa ja -toimia koskevassa tiedottamisessa kansalaisille. EU potilaiden asialla -kampanjan aloitteita ovat muun muassa potilasturvallisuus, elintenluovutus ja elinsiirrot, syöpäsairaudet, antibioottien käyttö ja potilaiden hoito ulkomailla. Ne koskevat meitä kaikkia ja osoittavat, että komissio asettaa kansalaiset etusijalle. Toivon tämän kilpailun virittävän keskustelua paikallisesti, jäsenvaltioissa ja koko EU:n tasolla”, totesi terveysasioista vastaava komission jäsen Androulla Vassiliou. Kilpailuun voi osallistua artikkelilla, joka on julkaistu lehdistössä tai internetissä 2. heinäkuuta 2008 (ensimmäinen EU potilaiden asialla -aloite) ja 15. kesäkuuta 2009 välisenä aikana. Artikkelit ilmoitetaan kilpailuun käyttämällä online-lomaketta, joka on EU potilaiden asialla -sivustolla, kuten myös kilpailun säännöt. Voittajan valinnassa käytetään kaksivaiheista menettelyä. Ensiksi jokaisen jäsenvaltion palkintolautakunta nimeää maastaan yhden ehdokkaan palkinnon saajaksi. Kansallisiin palkintolautakuntiin kuuluu kaksi terveysalan asiantuntijaa ja kaksi journalistia, ja komission edustusto toimii puheenjohtajana. Toisessa vaiheessa EU-palkintolautakunta, jonka puheenjohtaja on terveys- ja kuluttaja-asioiden pääosaston pääjohtaja Robert Madelin, valitsee voittajan ja kaksi muuta palkinnonsaajaa. Kansallisten ja EU:n palkintolautakuntien jäsenten nimet julkaistaan EU potilaiden asialla -sivustolla. Kaikki 27 finalistia kutsutaan Brysseliin syksyllä 2009 EU:n terveysasioita käsittelevään mediaseminaariin ja arvovaltaiseen palkinnonjakoseremoniaan, jota emännöi komissaari Vassiliou. Ensimmäinen palkinto on 5 000 euroa, toinen palkinto 3 000 euroa ja kolmas 2 000 euroa. Journalistikilpailu ja EU potilaiden asialla -kampanja rahoitetaan EU:n toisesta terveysalan toimintaohjelmasta 2008–2013. EU:n terveysalan kilpailusta on tarkoitus tulla vuosittainen tapahtuma, ja mukaan otetaan jossain vaiheessa myös audiovisuaaliset viestimet. Tämä riippuu ensimmäisen kilpailun onnistumisesta ja kokemuksista. Ohjeet artikkelin toimittamiseksi ja lisätietoja EU:n terveysalan journalistipalkinnosta on EU potilaiden asialla -sivustolla: http://ec.europa.eu/health-eu/europe_for_patients/index_fi.htmEU:n toinen terveysalan toimintaohjelma 2008–2013: http://ec.europa.eu/health/ph_programme/pgm2008_2013_en.htm