IP/09/344 Bryssel 3. maaliskuuta 2009Viisi suurta huipputeknologiayritystä sitoutuu kasvattamaan naisten määrää tieto- ja viestintäteknologia-alallaMaailmanlaajuisen finanssikriisin vallitessa tieto- ja viestintäteknologia-alojen (TVT), kuten televiestintä- ja internet-alojen, työpaikat ovat luotettavia kasvun lähteitä ja niillä on keskeinen merkitys talouden elpymisen kannalta. EU:n kilpailukyky on kuitenkin riippuvainen siitä, kuinka se pystyy houkuttelemaan nais- ja miespuolisia ammattitaitoisia työntekijöitä ja saamaan heidät pysymään EU:n alueella varsinkin huipputeknologia-aloilla. Vaikka pätevien insinöörien vajeen odotetaan EU:ssa kasvavan 300 000 henkeen vuoteen 2010 mennessä, vähemmän kuin yksi viidestä tietotekniikan ammattilaisesta on nainen. Euroopan komissio puuttui tähän epäkohtaan vuonna 2007 kannustamalla televiestintä- ja internet-yrityksiä saamaan naispuolisten TVT-osaajien määrän kasvuun. Tämän tuloksena viisi suurta TVT-yritystä allekirjoitti tänään naisia TVT-alalla koskevat käytännesäännöt. Nämä yritykset sitoutuvat lisäämään teknologia-alan työpaikkojen houkuttelevuutta naisten parissa sekä edistämään ja hyödyntämään entistä paremmin naisten tarjoamaa potentiaalia TVT-alalla. ”Käytännesääntöjen allekirjoittaminen on ensimmäinen vaihe pyrkimyksissä tehdä huipputeknologian työpaikoista tyttöjä houkuttelevia ja saada enemmän naisia TVT-alalle. On hienoa, että näillä yrityksillä on rohkeutta ja vakaa tahto sitoutua noudattamaan näitä käytännesääntöjä, joilla TVT-alasta tehdään houkuttelevampi naisille”, totesi EU:n televiestintäkomissaari Viviane Reding. ”TVT-ala on vasta nyt havahtunut ongelman laajuuteen ja siihen, että on tärkeää houkutella naisia alalle ja saada täytettyä Euroopan TVT-alaa piinaava työntekijävaje. TVT-osaajien vaje on tällä hetkellä Belgiassa 10 100, Puolassa 18 300, Italiassa 2 800, Ranskassa 4 300, Espanjassa 41 800 ja Saksassa jopa 87 800 henkeä. Kehotankin muita TVT-yrityksiä noudattamaan esimerkkiä ja allekirjoittamaan naisia TVT-alalla koskevat käytännesäännöt vuoden loppuun mennessä." Tämänpäiväisessä allekirjoitustilaisuudessa, johon komissaari Reding osallistui, seuraavat yritykset allekirjoittivat naisia TVT-alalla koskevat käytännesäännöt: ALCATEL-LUCENT, IMEC, ORANGE-FRANCE TELECOM GROUP, MICROSOFT ja MOTOROLA. Käytännesäännöt ovat tulosta alan edustajien kanssa käydyistä keskusteluista, jotka komissaari Reding käynnisti kansainvälisenä naisten päivänä viime vuonna (IP/08/392). Käytännesäännöillä pyritään houkuttelemaan naispuolisia opiskelijoita kouluissa ja yliopistoissa huipputeknologia-aloille. Niiden avulla pyritään myös saamaan huipputeknologia-alalla jo työskentelevät naiset pysymään alalla ja edistämään heidän asemaansa seuraavien toimien avulla:perustetaan ”tyttöjen labroja” ja ”tyttöjen tietokonekerhoja”, joissa tytöt voivat kehittää itseluottamustaan TVT:n käytössä esimerkiksi verkkosivuja luomalla, musiikkia miksaamalla tai verkkolehtiä suunnittelemalla; menettelysääntöjen allekirjoittajista IMEC, Motorola, Orange ja Microsoft järjestävät jo "tyttöjen teknologialabroja” tai TVT-painotteisia kesäleirejä; tällaisia kerhoja toimii myös Britanniassa ja Saksassa toteutetaan äitiyslomalla oleville suunnattuja mentorointiohjelmia, joilla autetaan vanhempainvapaalla olevia naisia pysymään mukana teknologian kehityksessä; esimerkiksi Motorola tarjoaa tällaisia ohjelmia annetaan käytännön apua perheen ja työn yhteensovittamisessa; esimerkiksi IMEC tarjoaa jo mahdollisuuden joustavaan työaikaan ja etätyöhön perustetaan naisten TVT-foorumeja ja -verkostoja, jotka tarjoavat tukea työnhaussa sekä neuvoja ja mentorointia; Alcatel Lucent tukee huomattavan urapotentiaalin omaavien naisten nopeutettua urakehitystä; myös Microsoft ja Motorola toteuttavat johtamiskoulutusohjelmia, jotka on suunnattu naisille asetetaan naispuolisten TVT-osaajien rekrytointia ja urakehitystä koskevia tavoitteita kaikilla tasoilla ja seurataan näiden tavoitteiden toteutumista; esimerkiksi käytännesäännöt allekirjoittanut Orange edistää naisten rekrytointia pitämällä työpaikan avoimena, kunnes hakijoiden joukossa on vähintään yksi nainen.Euroopan komissio seuraa tiiviisti käytännesääntöjen täytäntöönpanoa ja arvioi tilannetta vuoden kuluttua. ”Tällaisia hyviä käytäntöjä on täydennettävä vankoilla tavoitteilla. Yksi käytännön keino tavoitteiden saavuttamiseksi on lisätä naisten osuutta TVT-yritysten hallituksissa”, sanoi komissaari Reding. ”Nykyään vain 7 prosenttia 116 suurimman TVT-yrityksen hallitusten jäsenistä on naisia. Asetetaan yhteiseksi tavoitteeksemme kaksinkertaistaa tämä määrä vuoteen 2015 mennessä." Taustaa: Komissaari Reding käynnisti vuonna 2007 Shadowing-tutustuttamisaloitteen (IP/07/305), jolla on tarkoitus lisätä tietoisuutta naisten tarjoamasta potentiaalista TVT-alalla. Aloitteesta on tullut vuotuinen tapahtuma. Tutustumispäivänään nuori nainen seuraa TVT-alalla menestyneen naisen (insinöörin, johtajan tai poliitikon) tavallista työpäivää, tapaa mies- ja naispuolisia TVT-asiantuntijoita ja saa esimakua siitä, millaista olisi työskennellä TVT-alalla. Shadowing-aloitteeseen osallistui vuonna 2008 yli 100 nuorta naista (IP/08/392). Komissaari Reding tapasi lokakuussa 2008 Deauvillessa Ranskassa järjestetyssä naisten talous- ja yhteiskuntafoorumin kansainvälisessä kokouksessa muita politiikan ja elinkeinoelämän naisjohtajia ja vaati lisää naispuolisia TVT-osaajia (naispuolisia TVT-osaajia koskeva englanninkielinen Cyberellas-taustatiedote MEMO/08/631).Tämänpäiväisen naisia TVT-alalla koskevien käytännesääntöjen allekirjoittamistilaisuuden ohessa järjestettiin Brysselissä Cyberellas are IT! -konferenssi, jossa komissaari Reding esitti videopätkän Lyonissa Ranskassa marraskuussa 2008 toteutetusta Shadowing-tutustumispäivästä. Video ICT is wicked toimitetaan eurooppalaisille kouluille ja se on katsottavissa internetissä:http://212.68.215.195/europa/shadowingday09.wmvLisätietoja englanniksi seuraavalla verkkosivustolla: www.ec.europa.eu/itgirls.