IP/09/369 Bryssel 9. maaliskuuta 2009Koheesiopolitiikalla tuetaan ”vihreää taloutta” kasvun ja pysyvien työpaikkojen luomiseksi EuroopassaAluepolitiikasta vastaava komissaari Danuta Hübner ilmoitti tänään, että EU:n koheesiopoliittisten toimien kautta investoidaan 105 miljardia euroa ”vihreään talouteen”. Nämä varat, jotka ovat yli 30 prosenttia aluepolitiikan budjetista vuosiksi 2007–2013, tarjoavat vankan perustan työpaikkojen luomiselle ja merkittävän tehosteen alueille ja kaupungeille, kun ne pyrkivät pitämään yllä Euroopan globaalia johtoasemaa vihreän teknologian alalla. Komissaari Hübnerin mukaan ”tuki vihreälle taloudelle ja ympäristölle kulkee käsi kädessä koheesiopolitiikan tavoitteen kanssa, joka on kestävän kasvun, työpaikkojen ja kilpailukyvyn toteuttaminen. Vaikeassa taloustilanteessa tämä investointi myötävaikuttaa pysyvien työpaikkojen luomiseen ja paikallisten talouksien elvyttämiseen, ja samalla se tukee EU:n sitoutumista ilmastonmuutoksen torjuntaan.” Mittavat investoinnit ympäristöaloitteisiin Vihreisiin hankkeisiin ja työpaikkoihin varatut 105 miljardia euroa ovat lähes kolminkertainen summa verrattuna varainhoitokaudella 2000–2006 osoitettuun määrään. Suuri osa määrärahoista (54 miljardia euroa) on suunniteltu auttamaan jäsenvaltioita EU:n ympäristölainsäädännön noudattamisessa. Pelkästään vesi- ja jätehuollon parantaminen vie 28 miljardia euroa kokonaismäärärahoista. Romania (45 %) ja Bulgaria (42 %) käyttävät eniten niille osoitetuista koheesiopolitiikan varoista ympäristöön liittyviin hankkeisiin. Näihin investointeihin kuuluu satoja merkittäviä ympäristöhankkeita, jotka auttavat myös suojaamaan ja luomaan työpaikkoja EU:ssa. Ilmastonmuutoksen torjunta EU on asettanut kunnianhimoisia tavoitteita ilmastonmuutoksen torjunnalle: EU:n kasvihuonekaasujen vähentäminen 20 prosentilla ja uusiutuvien energialähteiden osuus EU:n energiankulutuksesta 20 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Koheesiopolitiikan alalla kohdennetaan 48 miljardia euroa EU:n ilmastotavoitteiden saavuttamiseen ja vähäisiä hiilidioksidipäästöjä synnyttävän talouden luomiseen, joten koheesiopolitiikan panos näiden tavoitteiden saavuttamiseen on merkittävä. Tähän kuuluu 23 miljardia euroa rautateille, 6 miljardia euroa puhtaaseen kaupunkiliikenteeseen, 4,8 miljardia euroa uusiutuviin energialähteisiin ja 4,2 miljardia euroa energiatehokkuuteen. Koheesiopolitiikka auttaa myös avaamaan uusia markkinoita paikallisille talouksille tarjoamalla niille tilaisuuden hyödyntää mahdollisuuksia, joita syntyy ilmastonmuutoksen torjuntaan liittyvien uusien kasvun lähteiden myötä. Lähes puolet jäsenvaltioista (Bulgaria, Italia, Itävalta, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Saksa, Slovakia, Slovenia, Tšekki, Unkari ja Yhdistynyt kuningaskunta) on sisällyttänyt kasvihuonekaasujen vähentämiseen liittyviä indikaattoreita koheesiopoliittisiin ohjelmiinsa. Ranska esimerkiksi on kehittänyt ainutlaatuisen hiiliarviointivälineen, jolla seurataan kaikkien EU:n tuella rahoitettujen hankkeiden hiilidioksidipäästöjä. Ekoinnovoinnin edistäminen Ekoinnovoinnin ja uusien, ympäristön parantamiseen liittyvien ”viherkaulustyöpaikkojen” edistäminen erityisesti pienissä ja keskisuurissa yrityksissä (pk-yrityksissä) on selvästi etusijalla, kun on kyse alueiden tukemisesta. Koheesiopolitiikasta osoitetaan 3 miljardia euroa ympäristöystävällisten tuotteiden ja tuotantoprosessien edistämiseen pk-yrityksissä. Yksi tutkimus- ja innovaatiorahoituksen selkeistä tavoitteista on vauhdittaa kokonaisinvestointeja vihreään teknologiaan. Lahden Cleantech-klusteri Suomessa on hyvä esimerkki tämäntyyppisestä tuesta. Yhteisön investointi (1,5 miljardia euroa) tähän hankkeeseen kannusti ympäristöteknologian innovointia ja kehittämistä tuomalla yhteen pieniä ja suuria yrityksiä, koulutusalan organisaatioita ja alueviranomaisia. Tulokset puhuvat puolestaan: 170 uutta työpaikkaa on luotu, Lahden alueelle on perustettu 20 uutta puhtaan teknologian yritystä, ja hanke on houkutellut yli 30 miljoonaa euroa kokonaisinvestointeja. Vihreiksi todetut ohjelmat Koheesiopolitiikan keskiöön kuuluvat 455 toimenpideohjelmaa ovat vihreiksi todettuja: ennen Euroopan komission hyväksyntää jäsenvaltioiden on toimitettava strateginen ympäristöarviointi, jotta varmistetaan, että ohjelmissa noudatetaan EU:n ympäristösääntöjä. Ympäristövaikutusten arviointi on tehtävä myös tietyille yhteisön rahoittamille järjestelyille, esimerkiksi suurille liikennehankkeille. Joustava politiikka auttaa mukautumaan monimutkaisiin haasteisiin Ympäristöhaaste ei noudata rajoja. Koheesiopolitiikkaan kuuluu lukuisia rajatylittäviä, valtioiden välisiä ja alueiden välisiä ohjelmia, jotka voivat tarjota tärkeän foorumin uusille yhteistyömuodoille. Esimerkiksi EU:n Itämeren alueen strategia on ensimmäinen EU-strategia, joka on suunniteltu ”makroalueen” tasolla, ja siihen otetaan mukaan naapurimaita, kuten Venäjä. Yksi strategian päätavoitteista on parantaa Itämeren ympäristötilannetta. Liite: Ympäristöhankkeisiin varattu koheesiorahoitus kussakin jäsenvaltiossa. Lisätietoja: http://ec.europa.eu/regional_policy/projects/stories/index_en.cfm http://ec.europa.eu/sustainable/ ANNEXCohesion policy investment in environment, by Member State 2007-2013, in EurosBalgarijaCategoriesCommunity amountEco-innovation in small and medium enterprises (SMEs)23.233.333Railways464.000.000Promotion of clean urban transport68.054.177Renewable energy66.491.830Energy efficiency, co-generation, energy management125.619.935Waste management300.521.138Water management934.903.309Promotion of biodiversity and nature protection98.861.283Integrated projects for urban and rural regeneration150.263.623Other590.481.108Sum:2.822.429.736Belgique-BelgiëCategoriesCommunity amountEco-innovation in SMEs2.000.000Renewable energy11.851.495Energy efficiency, co-generation, energy management13.976.147Waste management2.382.219Water management1.000.000Rehabilitation of industrial sites and contaminated land54.048.204Promotion of biodiversity and nature protection16.481.566Promotion of clean urban transport4.018.925Integrated projects for urban and rural regeneration147.886.292Other49.218.072Sum:302.862.920Ceska RepublikaCategoriesCommunity amountEco-innovation in SMEs292.558.512Railways2.594.682.303Renewable energy567.934.283Energy efficiency, co-generation, energy management622.097.020Waste management520.258.572Water management1.745.530.053Promotion of biodiversity and nature protection685.006.132Promotion of clean urban transport200.960.223Risk prevention529.197.260Integrated projects for urban and rural regeneration967.788.988Other1.998.500.556Sum:10.724.513.902DanmarkCategoriesCommunity amountEco-innovation in SMEs25.980.691Promotion of biodiversity and nature protection6.127.108Other6.127.108Sum:38.234.907DeutschlandCategoriesCommunity amountEco-innovation in SMEs123.861.432Railways794.513.644Renewable energy226.110.262Energy efficiency, co-generation, energy management252.119.003Waste management47.745.110Water management374.973.719Promotion of biodiversity and nature protection107.257.535Promotion of clean urban transport43.885.020Risk prevention526.609.018Integrated projects for urban and rural regeneration989.091.023Other791.879.154Sum:4.278.044.920EestiCategoriesCommunity amountEco-innovation in SMEs8.793.732Railways155.269.516Renewable energy: biomass10.200.299Energy efficiency, co-generation, energy management63.374.791Waste management70.302.813Water management407.756.320Rehabilitation of industrial sites and contaminated land138.045.325Promotion of biodiversity and nature protection33.943.477Risk prevention38.346.989Other300.379.635Sum:1.226.412.897ElladaCategoriesCommunity amountEco-innovation in SMEs41.225.000Railways810.700.000Renewable energy292.840.000Energy efficiency, co-generation, energy management71.170.000Waste management432.176.450Water management1.398.166.550Promotion of biodiversity and nature protection201.467.000Promotion of clean urban transport873.870.000Risk prevention479.120.000Integrated projects for urban and rural regeneration478.546.683Other425.621.000Sum:5.504.902.683EspañaCategoriesCommunity amountEco-innovation in SMEs245.755.147Railways3.575.543.446Renewable energy164.357.038Energy efficiency, co-generation, energy management147.617.671Management of household and industrial waste462.015.554Water management4.019.502.284Promotion of biodiversity and nature protection749.878.282Promotion of clean urban transport138.677.144Risk prevention715.036.203Integrated projects for urban and rural regeneration1.098.679.757Other679.869.072Sum:11.996.931.598EU cross-border cooperationCategoriesCommunity amountEco-innovation in SMEs58.892.704Railways69.095.927Renewable energy223.347.167Energy efficiency, co-generation, energy management107.467.685Waste management45.378.270Water management164.631.233Promotion of biodiversity and nature protection300.202.143Promotion of clean urban transport42.777.085Risk prevention253.973.572Integrated projects for urban and rural regeneration169.330.476Other1.288.003.764Sum:2.723.100.026FranceCategoriesCommunity amountEco-innovation in SMEs148.852.300Railways321.277.778Renewable energy365.435.057Energy efficiency, co-generation, energy management192.106.190Waste management134.470.000Water management279.447.993Promotion of biodiversity and nature protection224.068.810Promotion of clean urban transport179.400.928Integrated projects for urban and rural regeneration410.220.690Other856.187.829Sum:3.111.467.575IrelandCategoriesCommunity amountRailways6.400.000Energy efficiency, co-generation, energy management38.000.000Water management8.000.000Promotion of clean urban transport16.400.000Integrated projects for urban and rural regeneration85.000.000Sum:153.800.000ItaliaCategoriesCommunity amountEco-innovation in SMEs524.507.449Railways1.839.786.715Renewable energy1.049.129.004Energy efficiency, co-generation, energy management793.795.597Waste management338.072.531Water management574.936.708Promotion of biodiversity and nature protection57.132.769Promotion of clean urban transport357.743.723Risk prevention396.135.708Integrated projects for urban and rural regeneration1.393.378.542Other1.550.770.104Sum:8.875.388.850KyprosCategoriesCommunity amountRenewable energy5.950.000Management of household and industrial waste125.495.000Water management8.500.000Rehabilitation of industrial sites and contaminated land16.150.000Promotion of clean urban transport29.720.000Integrated projects for urban and rural regeneration41.624.324Sum:227.439.324LatvijaCategoriesCommunity amountRailways256.300.000Renewable energy67.180.000Energy efficiency, co-generation, energy management60.220.000Waste management129.500.000Water management562.993.781Rehabilitation of industrial sites and contaminated land49.000.000Promotion of biodiversity and nature protection26.000.000Integrated projects for urban and rural regeneration263.035.286Other165.300.000Sum:1.579.529.067LietuvaCategoriesCommunity amountRailways558.301.925Renewable energy36.763.789Energy efficiency, co-generation, energy management329.961.346Waste management278.995.046Water management343.611.250Promotion of biodiversity and nature protection165.563.265Promotion of clean urban transport40.652.957Integrated projects for urban and rural regeneration252.091.219Other417.123.705Sum:2.423.064.502LuxembourgCategoriesCommunity amountEco-innovation in SMEs757.310Renewable energy1.767.056Energy efficiency, co-generation, energy management504.873Rehabilitation of industrial sites and contaminated land3.786.550Integrated projects for urban and rural regeneration757.310Sum:7.573.099MagyarországCategoriesCommunity amountEco-innovation in SMEs51.934.567Railways1.657.356.773Renewable energy202.892.004Energy efficiency, co-generation, energy management156.200.000Waste management366.500.000Water management1.958.637.850Promotion of biodiversity and nature protection298.966.605Promotion of clean urban transport1.703.305.238Risk prevention969.776.802Integrated projects for urban and rural regeneration676.446.480Other1.367.500.341Sum:9.409.516.660MaltaCategoriesCommunity amountEco-innovation in SMEs6.000.000Renewable energy18.400.000Energy efficiency, co-generation, energy management15.590.000Waste management55.250.000Water management61.500.000Rehabilitation of industrial sites and contaminated land48.280.000Promotion of biodiversity and nature protection20.830.000Promotion of clean urban transport4.000.000Risk prevention46.750.000Other41.670.000Sum:318.270.000NederlandCategoriesCommunity amountEco-innovation in SMEs17.747.000Railways847.000Renewable energy21.215.400Energy efficiency, co-generation, energy management28.177.600Waste management2.667.500Water management2.244.000Rehabilitation of industrial sites and contaminated land31.340.000Promotion of biodiversity and nature protection7.414.000Promotion of clean urban transport16.424.000Integrated projects for urban and rural regeneration110.483.000Other58.067.000Sum:296.626.500ÖsterreichCategoriesCommunity amountEco-innovation in SMEs31.209.693Railways3.000.000Renewable energy24.237.408Energy efficiency, co-generation, energy management5.956.013Risk prevention9.074.950Promotion of biodiversity and nature protection175.000Integrated projects for urban and rural regeneration20.790.928Other4.558.808Sum:99.002.800PolskaCategoriesCommunity amountEco-innovation in SMEs182.663.850Railways4.722.444.508Renewable energy775.795.217Energy efficiency, co-generation, energy management409.233.887Waste management1.311.253.636Water management3.663.754.044Promotion of biodiversity and nature protection207.772.134Promotion of clean urban transport2.329.261.318Risk prevention823.344.535Integrated projects for urban and rural regeneration933.651.717Other2.417.609.127Sum:17.776.783.973PortugalCategoriesCommunity amountEco-innovation in SMEs138.179.793Railways1.379.475.000Renewable energy104.650.199Energy efficiency, co-generation, energy management146.638.870Waste management224.088.076Water management1.439.369.669Promotion of biodiversity and nature protection166.509.565Promotion of clean urban transport28.757.404Integrated projects for urban and rural regeneration454.199.981Other1.076.251.725Sum:5.158.120.282RomâniaCategoriesCommunity amountEco-innovation in SMEs125.747.737Railways1.718.455.590Renewable energy191.542.611Energy efficiency, co-generation, energy management253.241.727Waste management792.840.872Water management2.776.532.160Promotion of biodiversity and nature protection235.889.966Integrated projects for urban and rural regeneration894.245.223Other1.645.475.642Sum:8.633.971.528SlovenijaCategoriesCommunity amountEco-innovation in SMEs55.634.088Railways449.567.581Renewable energy54.186.553Energy efficiency, co-generation, energy management105.700.000Waste management205.568.426Water management382.881.856Promotion of biodiversity and nature protection89.502.740Promotion of clean urban transport34.069.345Other198.189.929Sum:1.575.300.518Slovenska RepublicaCategoriesCommunity amountEco-innovation in SMEs54.794.398Railways1.165.067.078Renewable energy90.252.216Energy efficiency, co-generation, energy management78.584.184Waste management368.600.000Water management890.643.065Promotion of biodiversity and nature protection30.454.161Promotion of clean urban transport41.600.000Integrated projects for urban and rural regeneration239.124.800Other875.416.028Sum:3.834.535.930Suomi/FinlandCategoriesCommunity amountEco-innovation in SMEs38.572.460Railways10.198.058Renewable energy20.682.247Energy efficiency, co-generation, energy management24.243.917Water management9.504.672Promotion of biodiversity and nature protection4.801.649Promotion of clean urban transport1.932.884Other46.213.277Sum:156.149.164SverigeCategoriesCommunity amountEco-innovation in SMEs33.130.626Railways10.655.373Renewable energy52.342.949Energy efficiency, co-generation, energy management9.173.788Promotion of clean urban transport13.741.278Promotion of biodiversity and nature protection8.569.467Integrated projects for urban and rural regeneration14.019.266Other41.816.766Sum:183.449.513United KingdomCategoriesCommunity amountEco-innovation in SMEs272.522.371Railways60.931.808Renewable energy136.776.913Energy efficiency, co-generation, energy management141.507.204Waste management20.230.668Promotion of biodiversity and nature protection29.051.366Promotion of clean urban transport95.076.029Integrated projects for urban and rural regeneration423.770.091Other418.900.592Sum:1.598.767.042