IP/09/534 Bryssel 3. huhtikuuta 2009EU:n koululaisten käännöskisan voittajat saavat palkintonsa27 lukioikäistä koululaista saa tänään Brysselissä palkinnon ja todistuksen oman maansa parhaaksi arvioidun käännöksen tuottamisesta nuorten kääntäjien Juvenes Translatores -käännöskisassa. Palkinnot jakaa Euroopan komissiossa monikielisyysasioista vastaava komissaari Leonard Orban. Euroopan komissio järjesti kisan marraskuussa 2008, ja sillä haluttiin edistää kieltenoppimista ja antaa näkyvyyttä kääntäjän ammatille. ”Tälläkin kertaa tämä käännöskisa on onnistunut tuomaan ihmiset yhteen ja lisännyt tietämystä kieltenoppimisesta, kääntämisestä ja EU:n ainutlaatuisesta monikielisyydestä", totesi Leonard Orban. Hänen mukaansa jotkut kisaan osallistuneista harkitsevat nyt vakavissaan kääntäjän uraa ja jotkin osallistuneista kouluista ovat käynnistäneet vaihtohankkeita. Voittaneiden koululaisten palkintona on kaksipäiväinen matka Brysseliin mukana seuraavan aikuisen kanssa. Komissaari Orbanin isännöimän palkintojenjakotilaisuuden lisäksi voittajille järjestetään Brysselin kiertoajelu ja he vierailevat Euroopan komission käännöstoimen pääosastossa, jossa he tapaavat ammattikääntäjiä ja tutustuvat kääntäjien työssään käyttämiin välineisiin ja menetelmiin. Kaikki kiinnostuneet – koulut, opettajat ja ystävät – voivat seurata palkintojenjakotilaisuutta internetlähetyksen kautta. Linkki löytyy Juvenes Translatores -verkkosivulta osoitteestahttp://ec.europa.eu/translation/contest/index_fi.htm. Toinen koululaisten käännöskisa järjestettiin 27. marraskuuta 2008 samaan aikaan kaikissa jäsenvaltioissa, ja siihen osallistui 2 247 oppilasta 593 koulusta. Osallistujilla oli kaksi tuntia aikaa kääntää monikielisyyttä käsittelevä teksti miltä tahansa EU:n 23 viralliselta kieleltä mille tahansa toiselle viralliselle kielelle. Komissiolle toimitetuissa käännöksissä oli käytetty kaikkia virallisia kieliä ja kieliyhdistelmiä oli 147. Toinen kisa järjestettiin, kun vuonna 2007 järjestetty ensimmäinen kisa osoittautui valtavan suosituksi. Heti kisan jälkeen kielten opettajien keskuudessa tehdyssä kyselyssä saatiin yhtä innostunutta palautetta. Juvenes Translatores -kisasta on tulossa säännöllinen kouluvuoden tapahtuma, ja niinpä kolmannen kisan valmistelut ovatkin jo käynnissä. Voittajien nimet, valittu kieliyhdistelmä ja voittajien koulutMAAKOULULAINENKOULUAlankomaatFrancien Homan (EN-NL)[1]Maartenscollege Haren, GroningenBelgiaLaetitia Lévêque (EN-FR)Institut Saint-Ferdinand, JemappesBulgariaСтефани Ханджийска/Stefanie Handjijska(EN-BG)Spanish Language High School ‘Miguel de Cervantes’, SofiaEspanjaSamuel Darriba Real (EN-ES)IES Nosa Señora dos Ollos Grandes, LugoIrlantiMarianne Madden (FR-EN)Coláiste Chiaráin, LimerickItaliaRiccardo Gasparetto Stori (EN-IT)Liceo ‘Leopardi-Majorana’, PordenoneItävaltaMona Schönauer (FR-DE)Akademisches Gymnasium, GrazKreikkaΜΑΡΙΑ ΑΡΝΑΟΥΤΑΚΗ/ Maria Arnaoutaki (EN-EL)5th High School of Iraklion, IraklionKyprosΑνδρέας Ανδρέου/Andreas Andreou (EN-EL)High school of Solea, NicosiaLatviaAgnija Lāce (EN-LV)Rīgas 85. vidusskola, RīgaLiettuaJulius Juodakis (DE-LT)Vilniaus Mykolo Biržiškos gimnazija, VilniusLuxemburgNina Hentzen (FR-DE)Lycée Aline Mayrisch, LuxembourgMaltaPaula Schembri (MT-EN)Junior College, L-ImsidaPortugaliLuís Filipe Machado Costa (EN-PT)Colégio Nossa Senhora da Assunção, AnadiaPuolaWeronika Danecka (EN-PL)VIII Liceum Ogólnoształcące im. A. Asnyka, ŁódźRanskaFabian Schmidt (FR-DE)Lycée Bartholdi, ColmarRomaniaRaluca Maria Ionescu (EN-RO)Grup Scolar ‘Ferdinand I’, Curtea de ArgesRuotsiOskar Lindbom (FR-SV)Rosendalsgymnasiet, UppsalaSaksaAnika Richter (EN-DE)Salzmannschule Schnepfenthal Staatliches Spezialgymnasium für Sprachen, Waltershausen- SchnepfenthalSlovakiaFrederika Kaššová (FR-SK)Gymnazium Ivana Bellu, HandlováSloveniaMaša Klemenčič (EN-SL)Gimnazija Poljane, LjubljanaSuomiTytti Rinkari (EN-FI)Tammerkosken lukio, TampereTanskaJulie Carina Trasbo Jelgren (EN-DA)Roskilde Katedralskole, RoskildeTšekkiLudvík Pouzar (EN-CS)Gymnázium Jírovcova, České BudějoviceUnkariAnna Matei (EN-HU)Madách Imre Gimnázium, BudapestViroKairi Kangro (EN-ET)Hugo Treffneri Gümnaasium, TartuYhdistynyt kuningaskuntaSabrina Vashisht (FR-EN)North London Collegiate School, EdgwareVoittajien kotikaupungit:[ Taulukot saatavilla PDF ja Word muodossa ]Lisätietoja:Käännöskisa: http://ec.europa.eu/translation/contest/index_fi.htm/Käännöstoimen pääosasto: http://ec.europa.eu/dgs/translation/Kielet EU:ssa: http://europa.eu/languages/fi/home[1] EN: englanti; FR: ranska; DE: saksa; ES: espanja; IT: Italia; NL: hollanti; PT: portugali; EL: kreikka; PL: puola; RO: romania; SV: ruotsi; FI: suomi; DA: tanska; BG: bulgaria; CS: tšekki; HU: unkari; SL: sloveeni; SK: slovakki; LT: liettua; ET: viro; LV: latvia; MT: malta.