IP/09/552 Bryssel 8. huhtikuuta 2009Komissio torjuu maksuviivästyksiäViime vuosina aikaan saaduista parannuksista huolimatta EU:ssa esiintyy yhä maksuviivästyksiä yritysten tai yritysten ja viranomaisten välisissä kaupallisissa toimissa. Maksuviivästykset hankaloittavat yritystoiminnan kehittämistä ja voivat jopa ajaa konkurssiin muutoin elinkelpoisia yrityksiä, etenkin pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Viranomaisten tähänastinen maksukulttuuri ei valitettavasti ole aina ollut esimerkillistä. Nykyisen kriisin vuoksi useat jäsenvaltiot ovatkin alkaneet puuttua tähän kysymykseen kansallisella tasolla. Eurooppalaisia pk-yrityksiä tukevan aloitteen (Small Business Act) yhteydessä annetun sitoumuksen mukaisesti komissio on tänään ehdottanut maksuviivästysongelman ratkaisuksi uutta toimintamallia ja esittänyt huomattavia muutoksia vuonna 2000 annettuun maksuviivästysdirektiiviin. Komissio esittää, että viranomaisten olisi näytettävä esimerkkiä ja maksettava laskunsa pääsääntöisesti 30 päivän kuluessa. Vastaavasti komissio sitoutuu itse nopeuttamaan tavaroiden ja palvelujen maksamista, jotta laskujen maksamiselle asetetut tavoitteet täyttyvät kaikilta osin ja jotta eräissä tapauksissa jopa päästään nykyistä lainmukaista aikaa lyhyempiin maksuaikoihin. Yritys- ja teollisuuspolitiikasta vastaava komission varapuheenjohtaja Günter Verheugen totesi, että viranomaisten maksuviivästyksiä ei pidä enää katsoa läpi sormien. ”Tänään esitetyllä aloitteella annetaan tärkeä sysäys talouskriisin voittamiseksi, sillä aloitteen avulla voidaan osaltaan estää uusia konkursseja ja tukea yritysten kassavirtaa eurooppalaisten yritysten kilpailukyvyn lujittamiseksi pitkällä aikavälillä”, Verheugen selosti. Maksujen suorittaminen ajallaan on tärkeää yritysten, ja varsinkin pk-yritysten kannalta, ja tämä on otettu huomioon ehdotetuissa muutoksissa seuraavasti:Viranomaisten olisi pääsääntöisesti maksettava 30 päivän kuluessa. Muussa tapauksessa niiden on maksettava korko, korvaus perintäkuluista sekä ensimmäisestä viivästyspäivästä lähtien kiinteämääräinen korvaus, joka on suuruudeltaan 5 prosenttia erääntyneestä määrästä. Asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa maksuajat voivat olla pitempiä. Yritysten välisissä suhteissa kunnioitetaan sopimusvapautta, mutta viivästystapauksissa yrityksillä on kuitenkin oikeus vaatia viivästyskorkoa ja korvausta perintäkuluista. Selvästi kohtuuttomiin sopimuksiin liittyviä sääntöjä tiukennetaan.Ehdotuksen tavoitteena on parantaa eurooppalaisten yritysten kassavirtaa, mikä on erityisen tärkeää laskukauden aikana. Lisäksi sen avulla pyritään helpottamaan sisämarkkinoiden joustavaa toimintaa poistamalla asiaan liittyvät esteet rajatylittäviltä kaupallisilta toimilta. Tavoitteet saavutetaan antamalla velkojille välineet, joiden avulla ne voivat maksujen viivästyessä käyttää oikeuksiaan tehokkaasti ja täysimääräisesti, sekä kohdistamalla viranomaisiin toimenpiteitä, jotka kannustavat niitä suorittamaan maksut ajallaan. Lisätietoja: http://ec.europa.eu/enterprise/regulation/late_payments/index.htmSmall Business Act