IP/09/659 Bryssel 29. huhtikuuta 2009Komissio hyväksyy valtiontukipäätöksiä vauhdittavan yksinkertaistamispaketinEuroopan komissio on hyväksynyt valtiontukea koskevan yksinkertaistamispaketin, joka kattaa parhaista käytänteistä annetut säännöt ja yksinkertaistettua menettelyä koskevan tiedonannon. Sekä sääntöjen että tiedonannon tavoitteena on tehostaa valtiontukimenettelyitä sekä lisätä niiden läpinäkyvyyttä ja ennakoitavuutta tutkinnan kaikissa vaiheissa. Tämä puolestaan edistää vapaaehtoista yhteistyötä komission ja jäsenvaltioiden välillä. Säännöissä ja tiedonannossa ehdotetaan muun muassa, että jäsenvaltioiden olisi lisättävä tukitoimenpiteistä ilmoittamista edeltävää yhteydenpitoa mahdollisten vaikeuksien poistamiseksi jo varhaisessa menettelyvaiheessa ja otettava käyttöön parannettuja suunnitteluvälineitä, joita olisi käytettävä valtiontukiasioiden käsittelyssä niin vaikeissa kuin selkeissäkin tapauksissa. Yksinkertaistamispaketin hyväksyminen on tärkeä osa uudistusohjelmaa, jonka komissio julkisti vuonna 2005 antamassaan valtiontuen toimintasuunnitelmassa (IP/05/680) IP/05/680. Komissaari Neelie Kroes, joka vastaa komissiossa kilpailuasioista, totesi seuraavaa: ”Valtiontuen yksinkertaistamispaketti helpottaa valtiontukipäätösten tekemistä nopeammassa aikataulussa. Tämä on mahdollista, jos jäsenvaltioiden ja komission välinen yhteistyö aloitetaan aikaisemmassa vaiheessa ja sitä kehitetään. Antaessaan parhaita käytänteitä koskevat säännöt ja tiedonannon yksinkertaistetusta menettelystä komissio on täyttänyt valtiontuen toimintasuunnitelmassa antamansa lupauksen valtiontukimenettelyiden nykyaikaistamisesta ja yksinkertaistamisesta.” Yksinkertaistamispaketilla pyritään helpottamaan ja sitä kautta myös nopeuttamaan erityyppisiä valtiontukimenettelyitä. Menettelyissä käsitellään komissiolle ilmoitettuja selkeitä toimenpiteitä, monimutkaisia tapauksia, joihin liittyy uudentyyppisiä kysymyksiä, ja kanteluita. Tämä on sopusoinnussa vuonna 2005 annetussa valtiontuen toimintasuunnitelmassa (IP/05/680) ilmoitetun tavoitteen kanssa. Toimintasuunnitelmassa peräänkuulutettiin tehokkaampia, yksinkertaisempia ja ennakoitavampia valtiontukimenettelyitä. Paketista on keskusteltu laajasti jäsenvaltioiden ja ulkopuolisten sidosryhmien kanssa (ks. IP/08/1950). Palaute on ollut pääosin myönteistä. Parhaita käytänteitä koskevissa säännöissä selostetaan yksityiskohtaisesti valtiontukimenettelyiden käytännön toteutusta. Säännöissä keskitytään erityisesti menettelyiden kestoon, läpinäkyvyyteen ja ennakoitavuuteen. Säännöt sisältävät jonkin verran vapaaehtoisia järjestelyitä komission ja jäsenvaltioiden välillä. Näin pyritään vauhdittamaan valtiontuen jokaista tutkintavaihetta ja muuttamaan tutkintaa ennakoitavammaksi. Sääntöjä sovelletaan kaikkiin tapauksiin, jotka eivät kuulu yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen (ks. IP/08/1110) eivätkä yksinkertaistettua menettelyä koskevan tiedonannon soveltamisalaan. Sekä komissio että jäsenvaltiot ovat sitoutuneet noudattamaan parhaita käytänteitä koskevia sääntöjä Komissio tarjoaa säännönmukaisempaa yhteydenpitoa ennen varsinaista ilmoitusvaihetta ilmoitusten laadun ja kattavuuden parantamiseksi. Erityisesti uudentyyppisten, monimutkaisten tai kiireellisten tapausten käsittelyä varten laaditaan vastedes yhteisesti sovitut suunnitelmat. Komissio pyrkii myös ryhmittelemään tietopyyntönsä. Jäsenvaltioita kehotetaan toisaalta vastaamaan nopeammin ja perusteellisemmin pyyntöihin, joita komissio esittää eri asioista. Säännöissä ehdotetaan tätä varten nykyisten menettelyiden tinkimätöntä soveltamista, jotta jäsenvaltioita kannustettaisiin reagoimaan nopeasti ja viemään menettelyitä eteenpäin. Parhaita käytänteitä koskevilla säännöillä pyritään myös parantamaan kanteluiden käsittelyssä noudatettavaa menettelyä. Parannukset koskevat erityisesti ohjeellisia määräaikoja ja kantelijoille suunnattua tiedotusta. Yksinkertaistetulla menettelyllä pyritään parantamaan selkeiden asioiden käsittelyä komissiossa. Tällaisiksi katsotaan nykyisten horisontaalisten välineiden ja komission päätöksentekokäytännön mukaiset asiat. Komissio haluaa varmistaa, että tuki, jonka soveltuvuudesta yhteismarkkinoille ei ole epäilystä, hyväksytään kuukauden kuluessa siitä, kun jäsenvaltiot tekevät siitä täydellisen ilmoituksen. Uudessa tiedonannossa luetellaan tämän vuoksi esimerkkejä tukitoimenpiteistä, jotka soveltuvat lähtökohtaisesti yksinkertaistettuun käsittelyyn. Luetteloon sisältyy tietyntyyppisiä pk-yritysten hyväksi myönnettäviä tukia, ympäristönsuojelutukia, innovointitoiminnan tukia sekä yritysten pelastamis- ja rakenneuudistustukia. Uuden menettelyn odotetaan olevan paitsi nopeampi, myös läpinäkyvämpi. Asianomaiset sidosryhmät saavat vastedes tilaisuuden kommentoida suunniteltua valtiontukitoimenpidettä, sillä toimenpiteistä, jotka jäsenvaltio on ilmoittanut yksinkertaistetussa menettelyssä, julkaistaan ennakkoon tiivistelmä komission verkkosivustolla. Sääntöjä ja tiedonantoa ei ole tarkoitus soveltaa toimenpiteisiin, joista jäsenvaltiot ovat ilmoittanet meneillään olevan finanssi- ja talouskriisin yhteydessä, sillä kyseisiä toimenpiteitä varten on otettu käyttöön tapauskohtaisia sisäisiä erityismenettelyitä, jotta komissio voi käsitellä ilmoitetut toimenpiteet äärimmäisen kiireellisinä. Säännöt ja tiedonanto ovat saatavilla englannin, ranskan ja saksan kielillä komission verkkosivustolla osoitteessa http://ec.europa.eu/competition/state_aid/reform/reform.html. Muut kieliversiot julkaistaan lähiaikoina. Lisätietoja: MEMO/09/208.