IP/09/704 Bryssel, 6. toukokuuta 2009Euroopan pk-yritysviikko kannustaa yrittäjyyteen vaikeina aikoinaYrittäjyyteen kannustaminen ja yritystuen tunnettavuuden parantaminen ovat tänään Brysselissä käynnistetyn Euroopan pk-yritysviikon pääsanomat. Viikon aikana 6.–14. toukokuuta järjestetään yli tuhat tapahtumaa 35 maassa. Tänä päivänä on entistä tärkeämpää, että eurooppalaisten yrittäjien osuus työpaikkojen säilyttämisessä ja uusien työpaikkojen luomisessa tunnustetaan ja sitä tuetaan. Viikon aikana myös yrittäjillä on mahdollisuus saada toimintansa kehittämiseen tietoja, neuvoja, tukea ja ideoita eurooppalaisella, kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla . Yritys- ja teollisuustoiminnasta vastaava Euroopan komission varapuheenjohtaja Günter Verheugen avasi pk-yritysviikon tänään ja totesi, että komissio on yhdessä jäsenvaltioiden kanssa tehnyt kovasti töitä pienyritysten tilanteen parantamiseksi. ”Pk-yritysten luovuus, joustavuus ja kyky löytää ratkaisuja voi olla ulospääsykeino taloudellisesta laskukaudesta. Yhdessä olemme jo saaneet aikaan parannuksia. Mutta meidän täytyy päästä pidemmälle. Tarvitsemme lisää pk-yrityksiä, koska ne ovat talouskasvun ja työpaikkojen luomisen todellisia vetureita”, komissaari sanoi. Pk-yritysviikko on yksi pk-yrityksiä tukevan Small Business Act (SBA) -aloitteen toteuttamistoimenpiteistä. SBA on ensimmäinen kattava pk-yrityspolitiikan kehys EU:lle ja sen jäsenvaltioille. Euroopan komissio on kehittänyt pk-yrityksiä tukevia toimintaperiaatteita merkittävästi nykyisen toimikautensa aikana:”Pienet ensin” -periaatteen juurruttaminen EU:hun Hallinnollisten rasitteiden keventäminen: Komission tavoitteena on vähentää yritysten hallinnollisia rasitteita 25 prosentilla vuoteen 2012 mennessä ja saada myös jäsenvaltiot mukaan toimintaan (ks. IP/09/131). Pk-yritykset hyötyvät yksinkertaistamistoimista ja saavat säästöjä hallinnollisissa kustannuksissa. Tarkistettujen yhteisön valtiontukisääntöjen ansiosta pk-yritysten on helpompi saada julkista rahoitusta muun muassa koulutukseen, tutkimukseen ja kehitykseen sekä ympäristön suojeluun. Uudet yksityisen eurooppayhtiön säännöt mahdollistavat pk-yritysten perustamisen ja niiden toiminnan samojen yhtiöoikeudellisten säännösten mukaisesti koko Euroopassa. Eurooppalainen vaihto-ohjelma Erasmus nuorille yrittäjille käynnistettiin vuoden 2009 alussa uusien yrittäjien kannustamiseksi ja yrityksen perustamista suunnittelevien innoittamiseksi. Ohjelman kautta he voivat hankkia pk-yrityksen johtamiseen tarvittavia taitoja työskentelemällä toisessa EU-maassa kokeneen yrittäjän kanssa. Julkisen hallinnon ja yritysten maksuviivästyksiin puuttumiseksi on ehdotettu uutta lainsäädäntöä (ks. IP/09/552).Jäsenvaltioilla tulisi olla mahdollisuus soveltaa alennettuja arvonlisäveromaksuja paikallisiin palveluihin, mukaan lukien työvoimavaltaiset palvelut kuten kampaamo-, ateria- ja korjauspalvelut.Pk-yritysviikolla järjestetään tapahtumia, joissa olemassa oleville ja potentiaalisille yrittäjille tarjotaan tietoa, apua ja verkottumismahdollisuuksia sekä autetaan heitä kehittämään uusia ideoita ja saamaan yksilöityä tietoa ja tukea. Pk-yritysten viikon koko tapahtumatarjonta löytyy alla olevasta linkistä: Ensimmäinen Euroopan pk-yritysviikko Esimerkiksi Brysselissä järjestetään 6.–9. toukokuuta interaktiivinen näyttely ”Kokemuksia pk-yrityksistä – millaista on olla yrittäjä”, jossa kävijät saavat kymmeneen huoneeseen sijoitettuja installaatioita katsomalla, haistamalla, koskettamalla ja kuuntelemalla omakohtaista kokemusta siitä, miltä tuntuu olla yrittäjä. Eurooppalainen yrittäjyys -videokilpailun voittajat julkistetaan Brysselissä 6. toukokuuta järjestettävissä avajaisissa, joissa keskitytään television vaikutukseen yrittäjyyteen liittyviin asenteisiin. Komissio toivoi videokilpailuun lyhyitä mutta luovia, kiinnostavia ja valaisevia videoita yrittäjyydestä kolmessa luokassa: ”yrittäjähenki”, ”innovatiivinen yrittäjyys” ja ”vastuullinen yrittäjyys”. Pk-yritysviikko päättyy 13. ja 14. toukokuuta Prahassa EU:n puheenjohtajamaa Tšekin ja Euroopan komission järjestämään konferenssiin ”Eurooppalaisia pk-yrityksiä tukeva aloite: esteetöntä yritystoimintaa”. Tapahtumassa nähdään myös seremonia, jossa julkistetaan yrittäjyyttä ja pk-yrityksiä tukeville alueiden ja kuntien innovatiivisille käytännöille myönnettävien Yrittävä Eurooppa –palkintojen voittajat. Lisätietoja: Eurooppalaisia pk-yrityksiä tukeva aloite (Small Business Act) Yrittävä Eurooppa -palkinnot Eurooppalainen yritysverkosto (Enterprise Europe Network)