IP/ 09/840 Bryssel 28. toukokuuta 2009 Eurooppalaisten ohjelmien ja elokuvien osuus kolme neljäsosaa parhaasta katseluajasta Eurooppalaiset televisionkatselijat viihtyvät edelleen hyvin eurooppalaisten elokuvien ja televisio-ohjelmien parissa. Euroopan komissi on tilaaman tänään julkaistun riippumattoman tutkimuksen mukaan eurooppalaisten teosten osuus eurooppalaisten televisiokanavien parhaasta katseluajasta on lähes kolme neljäsosaa. Eurooppalaisia teoksia on yhä enemmän myös uusmediassa eli esimerkiksi tilausvideopalveluissa. Uusien audiovisuaalipalveluja koskevien EU-sääntöjen noudattamista on kuitenkin seurattava tarkasti. Eurooppalaisten teosten jakelun edistämiseksi annettuja sääntöjä täydennettiin vuonna 2007 erityisesti uusmediaan sovellettavilla säännöillä, joita kaikkien jäsenvaltioiden on noudatettava viimeistään joulukuussa 2009 ( IP/08/2032 ). ” Olen iloinen siitä, että eurooppalaiset teokset kiinnostavat televisionkatselijoita. Se osoittaa, että valtaosa eurooppalaisista kannattaa eurooppalaista monimuotoisuutta, jota edistetään Euroopan unionin audiovisuaalipolitiikalla”, totesi Euroopan komission varapuheenjohtaja Jacques Barrot, joka hoitaa tällä hetkellä myös tietoyhteiskunnasta ja viestimistä vastaavan komissaarin tehtäviä . "Olen kuitenkin myös vakuuttunut siitä, että eurooppalaisia teoksia voitaisiin levittää laajemminkin. Meidän pitäisi hyödyntää muun muassa tilauspalvelujen tarjoamat mahdollisuudet paikallisen ja eurooppalaisen sisällön viemiseksi koko Eurooppaan. Näin suosisimme kulttuurista monimuotoisuutta ja riippumatonta tuotantoa”. Tänään julkaistussa tutkimuksessa mitattiin ensimmäisen kerran aikaa, jo nka televisionkatselijat viettävät eurooppalaisten ohjelmien parissa, kun aiemmissa tutkimuksissa on mitattu vain niiden osuutta televisiokanavien ohjelmistoissa. Uuden tutkimuksen perusteella eurooppalaiset ohjelmat ja elokuvat ja riippumattomien tuottajien ohjelmat ja elokuvat ovat hyvin suosittuja. Vuonna 2007 eurooppalaisten ohjelmien ja elokuvien osuus katseluajasta oli 74 % , klo 18:n ja 23:n välisenä aikana peräti 75,5 %. Riippumattoman eurooppalaisen tuotannon parissa eurooppalaiset viettivät 33,4 % televisionkatseluajastaan. Useimmat televisiokanavien videotilauspalvelut tarjoavat lähes yksinomaan eurooppalaista sisältöä: yli 90 % tutkimukseen osallistuneista televisiokanavista ilmoitti, että niiden tilausvalikoimista yli 75 % on eurooppalaista tuotantoa. Eurooppalaisen sisällön osuus on sen sijaan selvästi pienempi riippumattomissa videotilauspalveluissa: niistä 25 % ilmoitti, että eurooppalaisten teosten osuus niiden tarjoamasta katseluajasta on alle 25 %. Videotilaustarjonnan kehittymistä EU:ssa pitäisikin tarkkailla sisällön kulttuurisen monimuotoisuuden tukemiseksi. Euroopan komissio n tilaamassa tutkimuksessa oli mukana edustava otos televisiokanavia ja niiden tarjoamia lisäpalveluita kaikkialta Euroopasta, jotta voitiin analysoida eurooppalaisten teosten asemaa televisiokanavilla ja tilauspalveluissa 30 eri maassa EU:n audiovisuaalisääntöjen mukaisesti ( MEMO/08/803 ). Tutkimuksessa esitetään myös mahdollisia tapoja arvioida eurooppalaisen sisällön tarjontaa tilausvideopalveluissa ja siihen tehtyjä investointeja. Siinä myös kehotetaan jäsenvaltioita ja tilauspalveluita laatimaan ohjeet siitä, miten eurooppalaisen sisällön merkitystä tilauspalvelutoiminnassa voidaan mitata. Taustaa Vuonna 1989 annetussa ”televisio ilman rajoja” -direktiivissä eurooppalaiset televisioyhtiöt velvoitetaan varaamaan suurin osa lähetysajastaan eurooppalaisille teoksille ja vähintään 10 % tästä ajasta tai ohjelmabudjetista eurooppalaiselle riippumattomalle tuotannolle. Direktiivin soveltamisala ulotettiin vuonna 2007 annetulla audiovisuaalisia mediapalveluja koskevalla direktiivillä koskemaan myös tilauspalveluja. Uuden direktiivin mukaan jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että audiovisuaalisten tilauspalvelujen tarjoajat suosivat mahdollisuuksien mukaan ja tarkoituksenmukaisin keinoin eurooppalaisten teosten tuotantoa ja saatavuutta. Ne voivat tehdä niin esimerkiksi rahoittamalla eurooppalaisten teosten tuotantoa, hankkimalla niitä koskevia oikeuksia tai varaamalla niille riittävän tai näkyvän osuuden tilausvideovalikoimista ( MEMO/08/803 ). Komissio laatii kahden vuoden välein jäsenvaltioiden toimittamien tietojen pohjalta raportin näiden velvoitteiden noudattamisesta eri jäsenvaltioissa. Tänään julkaistu riippumaton tutkimus täydentää raportteja tuomalla mukaan ulkoisen ulottuvuuden. Tutkimuksen toteuttivat komission tilauksesta Attentional Limited, Oliver & Ohlbaum Associés, Ramboll Management ja Headway International. Komission edellinen raportti, joka kattoi vuodet 2005−2006, julkaistiin heinäkuussa 2008 ( IP/08/1207 ). Seuraava raportti, jossa käsitellään vuosia 2007−2008, julkaistaan vuonna 2010. Tutkimukseen voi tutustua osoitteessa http://ec.europa.eu/avpolicy/info_centre/library/studies/index_en.htm#eurworks Annex: Extracts from the study published today 1 full text: http://ec.europa.eu/avpolicy/info_centre/library/studies/index_en.htm#eurworks Channels still standing below the 50% European works requirement Figures and graphics available in PDF and WORD PROCESSED Sanctions in the Member States for non-compliance with 50% European works requirement Figures and graphics available in PDF and WORD PROCESSED Channel programme spend allocation (2007) Figures and graphics available in PDF and WORD PROCESSED Source of acquired programmes Figures and graphics available in PDF and WORD PROCESSED European formats broadcast in the United States Figures and graphics available in PDF and WORD PROCESSED Types of programming offered on the broadcasters' on-demand services (2007) Figures and graphics available in PDF and WORD PROCESSED Video on demand services across the EU Member States Figures and graphics available in PDF and WORD PROCESSED 1 : The views expressed in the study are those of the authors. The report does not necessarily reflect the views of the European Commission, nor does the European Commission accept responsibility for the accuracy of the information contained herein.