IP/09/ 1116 Bryssel 13. heinäkuuta 2009 Voimakkaampi, vihreämpi ja kilpailukykyisempi talous: Euroopan komissio ja teollisuus investoivat 3,2 miljardia euroa talouden elvyttämiseen Euroopan komissio ja teollisuus ilmoittivat tänään ensimmäisestä tutkimusehdotuspyyntökierroksesta, jossa osoitetaan 268 miljoonaa euroa kolmelle keskeiselle markkinasektorille talouden elvytyksen piristämiseksi ja kestävämmän ja enemmän tietoon perustuvan talouden luomiseksi. Eurooppalaisille julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksille (public-private partnerships, PPPs) on varattu kaikkiaan 3,2 miljardia euroa uusien teknologioiden kehittämiseksi valmistus-, rakennus- ja autoteollisuuteen. Komission ja teollisuuden yhteistoiminnalla edistetään Euroopan yritysten kilpailukykyä maailmassa, vähennetään Euroopan rakennusten liiallista energiankulutusta (joka muodostaa kolmasosan EU:n hiilidioksidipäästöistä) ja kehitetään uusia ja kestäviä tieliikennemuotoja. Nämä kolme suunniteltua kumppanuushanketta kuuluvat komission ehdottamaan Euroopan talouden elvytyssuunnitelmaan, jonka Eurooppa-neuvosto hyväksyi joulukuussa 2008 ja jonka tarkoituksena on lähentää toisiinsa julkista kiinnostusta ja teollisuuden sitoutumista tutkimukseen. Tieteestä ja tutkimuksesta vastaava EU-komissaari Janez Potočnik totesi: “Nyt tunnustetaan, ettei t&k:hon investoiminen ole ylellisyyttä hyvinä aikoina, vaan välttämättömyys vaikeina aikoina. Jos Eurooppa investoi tänään ”älykkäästi” strategisille sektoreille, voidaan huomenna luoda työpaikkoja ja kestävää kasvua. Komissio ja teollisuus yhdistävät näissä innovatiivisissa kumppanuushankkeissa voimansa puhtaiden teknologioiden edistämiseksi ja johtoaseman luomiseksi Euroopalle tällä alalla. Ehdotuspyyntöjen nopea julkaisu osoittaa myös, että pystymme toimimaan yhdessä ja nopeasti vastataksemme Euroopan elvytyssuunnitelmaan sisältyviin tutkimusta koskeviin vaatimuksiin.” Tietoyhteiskunnasta ja viestimistä vastaava komissaari Viviane Reding sanoi: “Komission ja teollisuuden yhteiset investoinnit ovat tärkeä askel kohti tietoon perustuvaa ja vähän hiiltä käyttävää EU:n taloutta. Euroopan on tehtävä huippututkimusta ja yhdistettävä ponnistelunsa, jotta se voi nousta kriisistä voimakkaana, kestävämpänä ja kilpailukykyisempänä yhteiskuntana. Tieto- ja viestintäteknologioiden tutkimus voi olla erityisen hyödyllistä kehitettäessä työkaluja, joilla Euroopan taloudellista elpymistä autetaan ja Euroopan taloudesta tehdään vihreämpää.” ”Tutkimustulosten on löydettävä tiensä todellisiin teollisuussovelluksiin, jos Euroopan halutaan siirtyvän matalahiiliseen, tietopohjaiseen talouteen. Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuushankkeet osoittavat, että Euroopan komissio auttaa teollisuutta investoimaan kriittisen massan verran varoja pitkän aikavälin tutkimukseen jopa tällaisina aikoina, kun teollisuudella on houkutus ajatella lyhytjänteisesti” , totesi Massimo Matucci ”Tulevaisuuden tehtaat” -PPP:n puolesta, Juan Manuel Mieres, joka edustaa "Energiatehokkaat rakennukset" ‑PPP:tä, ja Günter Lugert ”Vihreät autot” ‑PPP:n puolesta. Yli 800 Euroopan tutkimus- ja teollisuussektorien edustajaa kokoontui tänään juhlistamaan ensimmäistä erää tutkimusehdotuspyyntöjä, jotka käynnistetään virallisesti 30. heinäkuuta hankkeille, jotka toteutetaan vuoden 2010 puoliväliin mennessä. Jaossa on 268 miljoonaa euroa, joilla on tarkoitus tutkia esimerkiksi innovatiivisia valmistusteknologioita, materiaaleja ja prosesseja, jotta voidaan tuottaa enemmän ja samalla kuluttaa vähemmän materiaalia ja energiaa ja synnyttää vähemmän jätettä; energiatehokkaampia rakennuksia, muun muassa uusia konstruktioita ja vanhojen rakennusten viherryttämistä, uusia materiaaleja ja rakennustekniikoita; vihreämpiä autoja ja älykkäämpiä liikennejärjestelmiä, mihin kuuluu tie- ja kaupunkiliikenteen sähköistäminen sekä hybriditeknologioiden tutkiminen. Taustaa Vuosina 2010–2013 osoitetaan kaikkiaan 3,2 miljardia euroa kolmen julkisen ja yksityisen kumppanuuden avulla toteutettavaan tutkimukseen. Puolet varoista tulee teollisuudelta ja puolet Euroopan komissiolta tutkimuksen ja kehittämisen seitsemännestä puiteohjelmasta. Ensimmäiset useita aihealueita kattavat ehdotuspyynnöt ovat osa kolmea julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuutta: Tulevaisuuden tehtaat (1,2 miljardia euroa) – aloite, jolla autetaan EU:n tavaranvalmistajia, erityisesti pieniä ja keskisuuria yrityksiä, sopeutumaan maailmanlaajuisiin kilpailupaineisiin lisäämällä niiden osaamista ja tulevaisuuden teknologioiden käyttöä. Energiatehokkaat rakennukset (1 miljardi euroa) – aloite, jolla edistetään vihreitä teknologioita ja energiatehokkaiden järjestelmien ja materiaalien kehittämistä Euroopan rakennuksia varten. Vihreät autot (1 miljardi euroa) – aloite, jossa korostetaan uusiutuvien ja saastuttamattomien energialähteiden kehittämistä sekä turvallisuutta ja liikenteen joustavuutta autoalalla. ”Viherryttäminen” on välttämätöntä päästöjen vähentämistä koskevien EU:n ja maailman tavoitteiden saavuttamiseksi. Lisätietoja: Julkisista ja yksityisistä kumppanuuksista saa lisätietoja osoitteesta: http://ec.europa.eu/research/industrial_technologies/lists/list_114_en.html Elvytyssuunnitelmaan liittyviä tutkimustoimia koskevasta yhteisestä lausumasta ja lehdistömateriaalista saa lisätietoja osoitteesta: IP/09/520 htt p://ec.europa.eu/research/index.cfm?pg=newsalert&lg=en&year=2009&na=ppp-310309 Euroopan talouden elvytyssuunnitelman koko teksti on saatavilla osoitteessa: http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=COM:2008:0800:FIN:EN:PDF