IP/09/ 1385 Bryssel 30.9.2009 Komissiolla uusi visio EU:n ja Latinalaisen Amerikan suhteista Komissio esittelee tänään uudistetun toimintalinjan, jolla pyritään lujittamaan EU:n ja Latinalaisen Amerikan strategista kumppanuutta. Tiedonannossaan ”Euroopan unioni ja Latinalainen Amerikka: globaalien toimijoiden kumppanuus” komissio arvioi näiden kahden alueen välisten suhteiden nykytilaa ja esittää tulevien vuosien päämäärät ja tavoitteet pääpiirteissään. Seuraava EU:n, Latinalaisen Amerikan ja Karibian maiden huippukokous pidetään Espanjassa keväällä 2010. Tiedonannossa esitetäänkin uusia suuntaviivoja ja toimintapoliittisia suosituksia, joilla tartutaan molempia alueita koskeviin haasteisiin, kuten ilmastonmuutokseen, talous- ja finanssikriisiin, energiavarmuuteen ja muuttoliikkeeseen. Lisäksi tiedonannossa ehdotetaan Latinalaisen Amerikan investointivälineen (LAIF) perustamista. Välineen vipuvaikutuksen ansiosta rahoituslaitokset myöntäisivät varoja hankkeiden rahoittamiseen energiainfrastruktuurin (mm. energian hyötysuhde ja uusiutuviin energialähteisiin perustuvat järjestelmät), liikenteen, ympäristön ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden aloilla. Ulkosuhteista ja Euroopan naapuruuspolitiikasta vastaavan komissaari Benita Ferrero-Waldnerin mukaan tiedonanto on ”näkyvä ja konkreettinen keino lujittaa jo vakiintunutta ja elinvoimaista suhdettamme” . Komissaarin mukaan tiedonanto osoittaa, miten tärkeitä toimijoita sekä EU että Latinalainen Amerikka ovat maailmanlaajuisesti, etenkin kun on kyse finanssi- ja talouskriisin, ilmastonmuutoksen ja muuttoliikkeen kaltaisista haasteista. Yhteistyötä parantamalla kumppanit voivat edistää rauhaa ja vakautta Latinalaisessa Amerikassa ja jatkaa alueen kehittämistä sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen, demokraattiseen hallintotapaan ja alueelliseen yhdentymiseen panostamalla. Uusi investointiväline mahdollistaa laajemmat investoinnit erityisesti infrastruktuuriin. Näin se luo uusia työpaikkoja ja tehostaa alueen taloudellista kehitystä. Ferrero-Waldner katsoo, että tiedonanto on kiistaton osoitus EU:n sitoutumisesta strategiseen kumppanuuteen, ja toivoo ensi vuonna Espanjassa järjestettävän huippukokouksen olevan menestyksekäs. Tausta Kokoontuessaan Rio de Janeirossa vuonna 1999 EU:n sekä Latinalaisen Amerikan ja Karibian (LAC) maiden valtioiden ja hallitusten päämiehet solmivat alueiden välisen strategisen kumppanuuden. Nyt annettu tiedonanto perustuu kuluneilta kymmeneltä vuodelta kerättyihin kokemuksiin . Niiden pohjalta esitetään toimintapoliittisia suosituksia EU:n ja Latinalaisen Amerikan suhteiden lujittamiseksi EU:n ja LAC:n strategisen kumppanuuden puitteissa. Tiedonanto sisältää neljä keskeistä politiikan suuntaviivaa tulevaisuutta varten: Alueiden välisen vuoropuhelun tehostaminen ja kohdentaminen Tehostetaan poliittista vuoropuhelua maailmanlaajuisiin haasteisiin liittyvillä painopistealoilla, joita ovat mm. makrotalous- ja rahoituskysymykset, turvallisuus ja ihmisoikeudet, työllisyys ja sosiaaliasiat, ympäristö, ilmastonmuutos, energia, korkeakoulutus ja teknologia/innovointi. Kehitetään EU:n ja LAC:n huumeidentorjunnan koordinointi- ja yhteistyöjärjestelmää edelleen sekä jatketaan muuttoliikkeestä käynnissä olevaa järjestelmällistä ja kattavaa vuoropuhelua avoimesti ja rakentavasti maahanmuuttoa koskevan EU:n kokonaisvaltainen lähestymistavan mukaisesti. Alueellisen yhdentymisen ja yhteenkytkettävyyden tehostaminen Jatketaan (Keski-Amerikan, Andien maiden ja Mercosurin) kanssa käynnissä olevia neuvotteluja ja tuetaan alueellisia yhdentymispyrkimyksiä. Sovelletaan alueellisen yhdentymisen tukemiseen alhaalta ylös suuntautuvaa lähestymistapaa yhteenkytkettävyyttä parantamalla. Kahdenvälisten suhteiden lujittaminen ja erilaisuuden parem pi huomioon ottaminen Hyödynnetään täysimääräisesti strategisia kumppanuuksia (Brasilia ja Meksiko), assosiaatiosopimuksia (Chile ja Meksiko) ja kahdenvälisiä yhteistyösopimuksia. Lujitetaan kahdenvälisiä suhteita yksittäisiin maihin EU:n alueellisille ryhmittymille antaman tuen täydentämiseksi. Yhteistyöohjelmien räätälöinti ja mukauttaminen Laaditaan Latinalaisen Amerikan maiden kanssa yhteistyöohjelmia vähäpäästöisen ja kestävän talouskasvun, työllisyyden ja oikeudenmukaisemman tulonjaon aikaansaamiseksi sekä talous- ja finanssikriisin vaikutusten lieventämiseksi. Hyödynnetään yhteistyöohjelmien käynnissä olevaa uudelleentarkastelua välineiden käytön monipuolistamiseksi ja komission yhteistyön mukauttamiseksi erilaisiin tarpeisiin seuraavasti: jatketaan kehitysyhteistyön rahoitusvälineen varojen kohdentamista köyhimpiin maihin ja heikoimmassa asemassa olevien väestöryhmien tarpeisiin; parannetaan yhteistyötä erityisesti sosiaalisen yhteenkuuluvuuden ja alueellisen yhdentymisen aloilla kohdentamalla ohjelmat uusiin tarpeisiin; tehostetaan yhteistyötä osaamiseen ja innovointiin liittyvillä aloilla, joita ovat mm. tutkimus, korkeakoulutus, tiede, teknologia ja uusiutuvat energialähteet; sisällytetään ilmastonmuutoksen vaikutusten lieventämistä ja vaikutuksiin sopeutumista koskevat kysymykset (mm. metsäkato) kehitys- ja yhteistyöohjelmiin; kehitetään uusia muotoja yhteistyön tekemiseksi alueen kehittyneimpien maiden kanssa teollisuusmaiden kanssa tehtävään yhteistyöhön tarkoitetun välineen (ICI+) puitteissa. Kartoitetaan uudistetun EUROsociAL-ohjelman puitteissa mahdollisuuksia institutionaalisten kumppanuuksien solmimiseen (esim. twinning-ohjelmista saatujen kokemusten perusteella) ja kolmenvälisen yhteistyön tekemiseen. Lisätään yhteistyötä oikeuden, vapauden ja turvallisuuden aloilla. Latinalaisen Amerikan investointiväline (LAIF) –yhteenkytkettävyyden, alueellisen yhdentymisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden edistämisen uusi väline LAIF on uusi rahoitusväline, jonka puitteissa rahoituslaitokset myöntävät varoja investointihankkeiden rahoittamiseen energiainfrastruktuurin (mm. energian hyötysuhde ja uusiutuviin energianlähteisiin perustuvat järjestelmät), liikenteen, ympäristön ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden aloilla. Sitä suunniteltaessa on otettu huomioon naapuruuspolitiikan investointivälineestä (NIF) 1 saadut kokemukset. EU:n ja LAC:n huippukokousta toukokuussa 2010 koskevat suositukset Huolehditaan siitä, että huippukokouksessa huomioidaan kriisin vaikutukset erityisesti työllisyyteen ja sosiaalialaan ja päästään toteutuskelpoisiin tuloksiin. Otetaan käyttöön Latinalaisen Amerikan investointiväline (LAIF). Tehostetaan alueiden välistä vuoropuhelua ja yhteistyötä ympäristöystävällisen teknologian ja innovoinnin aloilla. Tavoitteena ovat konkreettiset toimet mm. tiede- ja teknologiayhteistyön institutionaalisten valmiuksien kehittämiseksi LAC:n alueella. Juhlistetaan EU–LAC-säätiön perustamista. Rohkaistaan Latinalaisen Amerikan ja Karibian maita yhteistyöhön molempia askarruttavissa kysymyksissä. Lisätietoja EU:n ja Latinalaisen Amerikan suhteista: - http://ec.europa.eu/external_relations/la/index_en.htm - MEMO/09/426 1 : Käytettävissä olevien, vuotta 2008 koskevien tietojen mukaan NIF-välineestä myönnettiin 71 miljoonaa euroa avustuksia hankkeisiin, joiden yhteisarvo oli 2,7 miljardia euroa.