IP/09/ 1397 Bryssel 30 .9.2009 Euroopan komissio iloitsee Yhdysvaltain päätöksestä siirtyä kohti internetin riippumattomampaa, vastuullisempaa ja kansainvälisempää internetin hallintoa EU:n tietoyhteiskunta- ja mediakomissaari Viviane Reding tervehti tänään ilolla uutista, jonka mukaan internetin verkkotunnuksien hallinnoinnista pääosin vastaava ICANN-organisaatio muuttuu avoimemmaksi ja vastuuvelvollisemmaksi miljardeille internetin käyttäjille ympäri maailmaa. Yhdysvaltalaisen ICANNin valvonnasta ei 30. syyskuuta 2009 alkaen vastaa enää yksipuolisesti Yhdysvaltain kauppaministeriö, vaan vastuu siirtyy riippumattomille arviointipaneeleille, joiden nimittämisestä vastaavat ICANNin alainen hallitusten neuvoa-antava komitea (GAC) ja ICANN itse. Prosessiin osallistuvat myös eri maiden hallitukset. Euroopan komissio on vuodesta 2005 toistuvasti peräänkuuluttanut internetin tärkeimpien globaalien resurssien hallinnon uudistusta. Se on tarpeen sananvapauden, sähköisten liiketoimien helpottamisen ja muiden tärkeiden yhteiskunnallisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Euroopan komissio on vahvasti sitoutunut tukemaan tänään julkistettujen uudistusten täytäntöönpanoa tiiviissä yhteistyössä EU:n 27 jäsenvaltion kanssa. ”Olen iloinen Yhdysvaltain päätöksestä mukauttaa ICANNin keskeistä asemaa internetin hallinnossa vastaamaan 2000-luvun ja globalisoituneen maailman todellisuutta", totesi EU:n tietoyhteiskunta- ja mediakomissaari Viviane Reding. ”Internetin käyttäjät ympäri maailmaa voivat nyt lähtökohtaisesti luottaa siihen, että ICANNin päätökset verkkotunnuksista ja osoitteista ovat riippumattomampia ja vastuullisempia ja niissä otetaan huomioon kaikkien intressit. Ulkopuoliset arviointipaneelit tulevat määräajoin arvioimaan ICANNin toimintaa. Jos uudistus toteutetaan tehokkaasti ja avoimesti, sillä on hyvät edellytykset saada laaja hyväksyntä kansalaisyhteiskunnan, yritysmaailman ja julkishallinnon piirissä." ”Euroopan komissio on voimakkaasti sitoutunut tekemään uudistuksesta todellisuutta yhteistyössä julkishallinnon, elinkeinoelämän ja kansalaisyhteiskunnan kumppanien kanssa. Tulemme olemaan näkyvä vaikuttaja ICANNin GAC-komiteassa ja sen jatkouudistuksissa. Nyt haasteena on tehostaa GAC-komitean työtä sen laajentuneessa roolissa ja edistää hallitusten, yritysten ja kansalaisyhteiskunnan vuoropuhelua Internet Governance Forumissa. Tulemme myös seuraamaan tiiviisti ICANNin toiminnan vaikutusta kilpailuun. Haluaisin myös kannustaa kaikkia tutkimaan aktiivisesti mahdollisuuksia löytää tehokkaampia ulkoisia muutoksenhakumekanismeja ICANNin johtokunnan päätöksiin liittyen." ”ICANNin riippumattomuus ja vastuuvelvollisuus näyttävät nyt paperilla paljon paremmilta. Toimitaan yhdessä sen varmistamiseksi, että tämä näkyisi myös käytännössä.” Tänään julkistetun tiedon mukaan ns. yhteishankesopimusta (JPA), jolla ICANNin päätökset alistetaan yksipuolisesti Yhdysvaltain kauppaministeriön valvontaan, ei jatketa 30. syyskuuta 2009 jälkeen. Se korvataan Yhdysvaltain hallituksen ja ICANNin yhteisellä ”sitoumusten vakuutuksella”, mikä merkitsee nykyisen hallintojärjestelmän merkittävää uudistusta. ICANNin uudistuksen tärkeimmät ominaisuudet ovat: Enemmän riippumattomuutta verrattuna tilanteeseen, jossa yksittäinen hallitus arvioi määräajoin organisaation toimintaa. ICANNin päätökset vaikuttavat internetin käyttäjiin ympäri maailmaa, minkä vuoksi on tärkeää ottaa kaikkien intressit huomioon. Vastuuvelvollisuus organisaation ulkopuolelle eli GAC-komitean ja ICANNin yhdessä nimittämille riippumattomille arviointipaneeleille. GAC-komitea on avoin kaikkien maiden hallituksille ja viranomaisille, ja sen tehtävä on neuvoa ICANNin johtokuntaa ICANNin toiminnan yhteiskunnallisten näkökohtien osalta. Arviointipaneelit tulevat arvioimaan säännöllisesti ICANNin toimintaa suhteessa niiden julkisiin sitoumuksiin. Internet on elintärkeä kansantalouksille ja yhteiskunnille kaikkialla maailmassa. Euroopan komissio ja EU:n jäsenvaltiot ovat jo vuosien ajan osallistuneet aktiivisesti ICANNin politiikan laadintaan varmistaakseen, että internetissä kunnioitetaan eurooppalaisia arvoja kuten sananvapautta, yksityisyydensuojaa, kuluttajansuojaa ja turvallisuutta. Kesäkuussa 2009 Euroopan komissio vaati parantamaan ICANNin vastuuvelvollisuutta kansainväliselle yhteisölle, tekemään sen päätöksenteosta avoimempaa ja selkeyttämään hallitusten roolia määriteltäessä ICANNin politiikan yhteiskunnallisia näkökohtia ( IP/09/951 ). Tämän päivän uutinen kertoo, että Yhdysvallat jakaa useita näistä huolenaiheista ja tavoitteista. Seuraavat vaiheet Toinen tärkeä kysymys internetin hallinnon alalla on Internet Governance Forumin toiminnan jatkaminen. Se perustettiin alun perin viideksi vuodeksi, ja sen ensimmäinen kokous pidettiin vuonna 2006. Kyseinen elin on ainutlaatuinen keskustelufoorumi kaikille, jotka ovat tekemisissä internetin hallinnon kanssa. Euroopan komissio haluaa toiminnan jatkuvan, koska kyseessä on ainoa paikka, jossa laaja sidosryhmien joukko kaikkialta maailmasta, parlamentaarikot mukaan lukien, voi keskustella internetiin liittyvistä kysymyksistä. Taustaa Internet-liikenne edellyttää toimiakseen verkkotunnuksia ja osoitteita. Verkkotunnusjärjestelmän (DNS) maailmanlaajuiseen koordinointiin liittyvän politiikan määrittelystä vastaa ICANN, voittoa tavoittelematon yksityisen sektorin organisaatio, joka toimii Yhdysvalloissa Kaliforniassa. ICANN on perustamisestaan vuonna 1998 lähtien toiminut Yhdysvaltain hallituksen kanssa tehtyjen ns. MoU-sopimusten puitteissa. Sopimuksissa Yhdysvaltain hallitus on määritellyt tavoitteensa DNS-politiikan suhteen. Viimeisin MoU-sopimus eli ns. JPA-sopimus umpeutuu 30. syyskuuta 2009. Toukokuussa EU-komissaari Viviane Reding hahmotteli oman tulevaisuudenvisionsa internetin hallinnosta videoviestissään ( IP/09/696 ): http://ec.europa.eu/commission_barroso/reding/video/text/message_20090504.pdf Annex Growth of internet users by regions of the world 1990-2008, in millions of users Source: International Telecommunication Union