IP/09/ 1525 Bryssel, 15. lokakuuta 2009 Maitokiintiöiden ylittämisestä 99 miljoonan euron maksu viidelle jäsenvaltiolle Jäsenvaltioiden vuosittaisiin ilmoituksiin perustuvan Euroopan komission alustavan laskelman mukaan maitokiintiönsä ylittäneiden jäsenvaltioiden maksut ovat markkinointivuonna 2008/2009 hieman yli 99 miljoonaa euroa, kun viime vuonna maksujen kokonaismäärä oli 340 miljoonaa euroa. Toimituskiintiönsä ylitti viisi jäsenvaltiota (Alankomaat, Italia, Itävalta, Kypros ja Luxemburg). Kiintiön ylitys oli yhteensä 348 400 tonnia, mikä johtaa 97 miljoonan euron maksuihin. Italia ylitti toimituskiintiönsä 1,5 prosentilla, Alankomaat 1,4 prosentilla ja Itävalta 1,2 prosentilla. Kuluttajille suuntautuvan suoramyynnin kiintiöiden osalta Italia ja Alankomaat ilmoittivat ylityksistä, jotka olivat yhteensä 7 500 tonnia, mikä aiheutti 2,1 miljoonan euron suoramyyntimaksut. EU:n kokonaismaidontuotanto oli kiintiövuonna 2008/2009 (huhtikuusta maaliskuuhun) 4,2 prosenttia alle kiintiön. Maataloudesta ja maaseudun kehittämisestä vastaava komissaari Mariann Fischer Boel totesi seuraavaa: ”Vaikka kiintiöitä korotettiin vuonna 2008/2009, tuotanto säilyi lähes ennallaan edeltävään vuoteen verrattuna. Hinnat olivat kuitenkin paljon alhaisempia. Kun tuotanto on yli neljä prosenttia alle kiintiön, on selvää, että viime kuukausien alhaisilla tuottajahinnoilla ei ole mitään tekemistä kiintiöjärjestelmän asteittaisen poistamisen kanssa.” Maitotoimitusten kokonaiskiintiö meijereihin oli kiintiövuonna 2008/2009 (huhtikuusta 2008 maaliskuuhun 2009) 143,0 miljoonaa tonnia. Tämä kokonaiskiintiö on jaettu koko 27 jäsenvaltion Euroopan unionissa 935 000 tilakohtaiseen kiintiöön. Kuluttajille tapahtuvaa suoramyyntiä varten on lisäksi erillinen 3,4 miljoonan tonnin kiintiö, joka on jaettu 405 000 tilakohtaiseen kiintiöön. Vuonna 2008/2009 maksettavaksi tuleva kokonaismäärä on huomattavasti pienempi (- 71 %) kuin vuonna 2007/2008. Useimmissa jäsenvaltioissa toimitukset ovat itse asiassa hieman vähentyneet tai säilyneet ennallaan, vaikka kiintiötä korotettiin 3 400 000 tonnilla (+ 2,4 %) maaliskuussa 2008 tehdyn neuvoston päätöksen ja vuoden 2003 yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksen mukaisesti. EU:n 27 jäsenvaltiosta 22:ssa tuottajat eivät joudu maksamaan toimitusmaksua, koska maiden kansalliset kiintiöt eivät ole ylittyneet. Kolmessatoista maassa toimitukset olivat vähintään viisi prosenttia alle kiintiön (Bulgaria, Kreikka, Latvia, Liettua, Malta, Romania, Ruotsi, Slovakia, Slovenia, Suomi, Unkari, Viro ja Yhdistynyt kuningaskunta). Käyttämättä jääneen kiintiön absoluuttisella määrällä mitattuna merkittävin alitarjonta oli Yhdistyneellä kuningaskunnalla (1 456 440 käyt tämätöntä tonnia) ja Ranskalla (1 192 628 käyttämätöntä tonnia). Käyttämättä jääneen toimituskiintiön määrä niissä 22 jäsenvaltiossa, jotka eivät käyttäneet kiintiötään kokonaan, nousee yhteensä 5,73 miljoonaan tonniin. Tämä merkitsee sitä, että yhdessä viiden muun jäsenvaltion ylitysten kanssa EU:n 27 jäsenvaltion maitotoimitusten määrä oli yhteensä 5,38 miljoonaa tonnia alle käytettävissä olevan kokonaiskiintiön. Miten järjestelmä toimii? Lehmänmaidon kauppa perustuu Euroopan unionissa kiintiöihin. Jokaisella jäsenvaltiolla on kaksi kiintiötä, joista toinen on meijeritoimituksia ja toinen suoramyyntiä varten. Molemmat määrät jaetaan jäsenvaltioissa tuottajille tilakohtaisina kiintiöinä. Jos jossakin jäsenvaltiossa kansallinen kiintiö ylittyy, tuon jäsenvaltion tuottajien, jotka ovat osallisia ylitykseen, on maksettava kiintiönylitysmaksu. Ylitysmaksun maksavat lehmänmaidon tuottajat niistä määristä maitoa tai maitoekvivalenttia, jotka ylittävät kiintiön kahdentoista kuukauden pituisella ajanjaksolla (1.4.–31.3.). Jäsenvaltioiden on raportoitava komissiolle vuosittain ennen 1. syyskuuta maitokiintiöjärjestelmän soveltamisen tuloksista edeltävänä kautena. Tiedonanto tehdään täyttämällä kyselylomake, joka sisältää kaikki ylitysmaksun laskentaa varten tarvittavat tiedot. Ylitysmaksun suuruus on 27,83 euroa kiintiön ylittävää 100 kilogrammaa kohden. Liite 1: Alustavat numerotiedot 2008/2009 Liite 2: Numerotiedot 2007/2008 Figures and graphics available in PDF and WORD PROCESSED Figures and graphics available in PDF and WORD PROCESSED Figures and graphics available in PDF and WORD PROCESSED Figures and graphics available in PDF and WORD PROCESSED