IP/09/1594 Bryssel 28. lokakuuta 2009 Rakennerahastojen tiukempi valvonta tuottaa tulosta Euroopan komissio antoi tänään EU:n rakenne- ja koheesiorahastojen yhteisen hallinnoinnin tehostamista koskevan toimintasuunnitelman seurantaraportin. Raportissa, jonka esittelivät komissaarit Paweł Samecki (aluepolitiikka) ja Vladimír Špidla (työllisyys-, sosiaali- ja tasa-arvoasiat), tuodaan esiin toimenpiteitä, joilla on pyritty parantamaan rahoitusvalvontaa jäsenvaltioissa ja karsimaan sellaisia virheitä, jotka saattavat johtaa perusteettomiin maksatuspyyntöihin EU:n budjetista. Aluepolitiikasta vastaava komissaari Paweł Samecki sanoi, että ” komissio pitää hallinnointi- ja valvontajärjestelmien parantamista erittäin tärkeänä. Jäsenvaltioiden tuella toteutetaan toimintasuunnitelmaa, jolla varmistetaan menojen luotettava ja tarkka todentaminen. Se taas auttaa vähentämään virheiden määrää pitkällä aikavälillä ja säästämään veronmaksajien rahoja. Jo nyt on nähtävissä, että yhteiset ponnistelut tuottavat tulosta, ja komissio ja jäsenvaltiot ovat sitoutuneet ryhtyvänsä oikeasuhteisiin toimiin, jos virheitä paljastuu. Myös rahoitusta koskevan sääntelyn yksinkertaistamisessa edistytään .” Työllisyys-, sosiaali- ja tasa-arvoasioiden komissaari Vladimír Špidlan mukaan komissio ja jäsenvaltiot ovat tehneet kovasti töitä sen varmistamiseksi, että veronmaksajien rahat käytetään tehokkaasti ja että EU-raha hyödyttää EU:n kansalaisia. ”Yksinkertaistaminen on erityisen tärkeää pienempien hankkeiden vetäjille, mikä vuoksi olemme keventäneet eräiltä osin välillisten kustannusten ilmoittamista koskevaa kirjanpitoa nykyisen ohjelmakauden alussa. Komissio on aktiivisesti tukenut tämän kevennyksen toteuttamista käytännössä. Olen tyytyväinen asian etenemiseen, sillä useimmat jäsenvaltiot ovat viime kuukausina ilmoittaneet komissiolle järjestelmistä, joita ne ovat ottamassa käyttöön ainakin osassa ohjelmistaan” , Špidla kertoi . Tiukempia toimia virheiden vähentämiseksi Komissio hyväksyi 19 . helmikuuta 2008 toimintasuunnitelman, joka sisältää 37 tavoitetta . Se laadittiin, koska Euroopan parlamentti ja Euroopan tilintarkastustuomioistuin olivat suositelleet hallinnointi- ja valvontajärjestelmien tehostamista jäsenvaltioissa ja maksatuspyyntöihin liittyvien virheiden riskin pienentämistä. Pääasiallinen vastuu virheiden havaitsemisesta ja niiden käsittelemisestä on jäsenvaltioilla; komission tehtävänä on huolehtia, että tämä tavoite täyttyy. Toimintasuunnitelmalla pyritään varmistamaan, että jäsenvaltioiden viranomaiset tarkistavat huolellisesti ennen maksatuspyyntöjen toimittamista komissiolle, että menot ovat rakennerahastojen tukikelpoisuusehtojen mukaisia. Jos menot eivät vastaa edellytyksiä, on käytössä tiukkoja keinoja, joilla voidaan keskeyttää maksut tai periä rahoja takaisin tekemällä rahoitusoikaisuja (ks. MEMO/09/481 ). Tänään julkaistussa raportissa todetaan, että komission käyttöön ottamat tiukennetut toimet ovat jo johtaneet konkreettisiin tuloksiin. Komissio on tänä vuonna jo perinyt takaisin 629 miljoonaa euroa ja arvioi perivänsä loppuvuonna vielä puoli miljardia euroa lisää. Raportista käy myös ilmi, että jäsenvaltiot tekevät entistä enemmän omia rahoitusoikaisujaan – näin toimimalla ne saavat enemmän liikkumavaraa muita tukikelpoisia hankkeita koskevia maksatuspyyntöjä varten. Toimintasuunnitelman tarkoituksena on myös tukea jäsenvaltioita niiden valmistellessa vuosien 2000–2006 rakennerahasto-ohjelmien tilinpäätöstä sekä varmistaa, että varainhoitokautta 2007–2013 koskevat jäsenvaltioiden tarkastusstrategiat ja varainkäytön valvonnan järjestelmät tarkistetaan tehokkaasti. Rahoitussääntöjen yksinkertaistaminen Komissio ja jäsenvaltiot ovat edistyneet merkittävästi rahoitussäännösten yksinkertaistamisessa. Virheet johtuvat usein monimutkaisista säännöistä, joita ei ymmärretä tai sovelleta oikein. Yksinkertaistamisella pyritään karsimaan byrokratiaa heikentämättä kuitenkaan rahoituksen valvontaa. Viimeaikaisilla muutoksilla on mm. sallittu kiinteämääräisten maksujen ja kertasuoritusten käyttö, mikä keventää tuensaajien hallinnollista rasitusta. Lisäksi komissio tarjoaa rakennerahasto-ohjelmista vastaaville hallintoviranomaisille koulutusta ja neuvontaa. Brysselissä järjestettiin kesäkuussa laaja seminaari, ja jäsenvaltioiden tarkastusviranomaisille on määrä järjestää kaksi muuta koulutustilaisuutta tänä vuonna. Huomautus toimittajille EU:n koheesiopolitiikalla on tuettu noin 600 000 työpaikan syntymistä vuodesta 2000. Politiikanalan varoista investoidaan vuosina 2007–2013 kaikkiin 27 jäsenvaltioon 347 miljardia euroa, mikä vastaa 35 prosenttia kyseisen kauden yhteisön kokonaisbudjetista (975 miljardia euroa). Lisätietoa EU:n koheesiopolitiikasta: http://ec.europa.eu/regional_policy/index_en.htm http://ec.europa.eu/social/main.jsp?catId=325&langId=fi (Euroopan sosiaalirahasto)