IP/ 09/1686 Br yssel 9. marraskuuta 2009 Uuden mielipidemittauksen mukaan 16 prosenttia eurooppalaisista ilmoittaa kokeneensa syrjintää Joka kuudes eurooppalainen ilmoittaa kokeneensa syrjintää viimeksi kuluneen vuoden aikana. Tämä käy ilmi Euroopan komission tänään julkaisemasta uudesta mielipidemittauksesta. Lisäksi 64 prosenttia eurooppalaisista on huolissaan siitä, että lama pahentaa ikäsyrjintää työmarkkinoilla. Tuoreimman Eurobarometri-kyselyn tulokset esitettiin juuri ennen Tukholmassa 16.–17. marraskuuta järjestettävää tämän vuoden eurooppalaista tasa-arvohuippukokousta. ”Syrjintä on edelleen ongelma kaikkialla Euroopassa, eivätkä ihmisten käsitykset asiasta ole suuremmin muuttuneet viime vuoteen nähden”, totesi tasa-arvoasioista vastaava komission jäsen Vladimír Špidla. ”Huolta aiheuttaa muun muassa ikäsyrjinnässä koettu kasvu laman seurauksena. Tuloksista näkyy, että edistysaskelista huolimatta on vielä paljon tehtävää – etenkin kansallisella tasolla – ennen kuin ihmiset saadaan paremmin tietoisiksi oikeudestaan saada yhdenvertaista kohtelua ja ennen kuin voidaan varmistaa, ettei tasa-arvo jää pelkäksi sanahelinäksi vaan todella toteutuu.” Vastaajien henkilökohtaisesti kokemassa syrjinnässä ei ole tapahtunut suuria muutoksia viimevuotiseen kyselyyn nähden. Ikä ilmoitetaan yleisimmäksi syrjintäperusteeksi (6 prosenttia vastaajista). Kaiken kaikkiaan 16 prosenttia eurooppalaisista ilmoitti kokeneensa syrjintää (rodun, uskonnon, iän, vammaisuuden tai sukupuolisen suuntautumisen perusteella) vuonna 2009. Osuus oli sama vuonna 2008. Iän tai vammaisuuden perusteella koettu syrjintä on kuitenkin kasvanut voimakkaasti. Eurooppalaisista 58 prosenttia pitää ikäsyrjintää laajalle levinneenä maassaan verrattuna 42 prosenttiin vuonna 2008. Vammaisuuteen perustuvan syrjinnän mainitsi 53 prosenttia (45 prosenttia vuonna 2008). Yhteys nykyiseen taloudelliseen tilanteeseen on myös selkeä – 64 prosenttia odotti talouden taantuman lisäävän ikäsyrjintää työmarkkinoilla. Luvuista voi näkyä nuorisotyöttömyyden kasvu monissa EU-maissa laskusuhdanteen seurauksena, mutta ne voivat myös heijastella kasvavaa tietoisuutta näistä syrjinnän muodoista. Joka kolmas eurooppalainen tietää oikeutensa, mikäli he joutuisivat syrjinnän tai häirinnän uhreiksi. Maiden välillä on kuitenkin suuria eroja. Tietoisuus oikeuksista on lisääntynyt vuoden 2008 kyselyyn nähden Yhdistyneessä kuningaskunnassa (+8 prosenttiyksikköä), Ranskassa (+7 prosenttiyksikköä), Irlannissa ja Ruotsissa (+6 prosenttiyksikköä kummassakin) mutta vähentynyt Puolassa (-12 prosenttiyksikköä) ja Portugalissa (-11 prosenttiyksikköä). Ihmisten tietoisuuden lisääminen on pitkä prosessi, joka edellyttää yhteisiä toimia niin Euroopan kuin kansallisella tasolla, ja mukaan on saatava kansallisten tasa-arvoelinten kaltaiset tärkeät toimijat. Euroopan komissio jatkaa toimintaa tällä alalla koko Euroopan laajuisella tiedotuskampanjallaan ”Moninaisuuden puolesta. Syrjintää vastaan” ja rahoittamalla Progress-ohjelman avulla kansallisia tiedotushankkeita. Vuonna 2007 se järjesti Euroopan yhdenvertaisten mahdollisuuksien teemavuoden. Useimmat eurooppalaiset ilmoittaisivat syrjinnästä ensin poliisille (55 prosenttia). Tasa-arvoelimeen ottaisi yhteyttä 35 prosenttia ja ammattiliittoon 27 prosenttia. Luottamus syrjintäkysymysten parissa toimiviin eri organisaatioihin vaihtelee voimakkaasti maasta toiseen. Rohkaisevaa on, että kyselytiedot antavat käsityksen niistä sosiaalisista mekanismeista, joiden avulla syrjintäongelma voidaan ratkaista. Raportti osoittaa, että sosiaaliset yhteydet, valistus ja tiedotus auttavat hyväksymään monimuotoisuutta paremmin. Toimet ja strategiat, joissa pyritään toimimaan tämän todellisuuden mukaisesti, eittämättä auttavat torjumaan syrjintää ja edistämään monimuotoisuutta. Taustaa EU:n puheenjohtajamaa Ruotsi ja Euroopan komissio järjestävät 16.–17.  marraskuuta 2009 Tukholmassa EU:n kolmannen tasa-arvohuippukokouksen. Tällä vuotuisella tapahtumalla pyritään saamaan syrjintä ja monimuotoisuus EU:n ja jäsenvaltioiden politiikan keskiöön ja jakamaan tietämystä ja kokemuksia, jotta kaikkia syrjinnän muotoja voitaisiin vastustaa tehokkaammin. Nyt tehty selvitys on kolmas erityiseurobarometri syrjinnästä Euroopassa. Sillä pyritään selvittämään, miten käsitykset ja mielipiteet ovat muuttuneet viime vuosina. Tämä tuorein kysely tehtiin 29. toukokuuta ja 15. kesäkuuta 2009 välisenä aikana. Siinä haastateltiin 26 756:ta ihmistä 30:ssa Euroopan maassa (EU:n 27 jäsenvaltiossa ja kolmessa ehdokasmaassa). Kyselyyn lisättiin tällä kertaa uusia kysymyksiä siitä, millainen vaikutus lamalla on koettuun syrjintään. Kysely kattoi nyt ensimmäistä kertaa myös kolme ehdokasmaata eli Kroatian, entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian ja Turkin. Edelliset kyselyt tehtiin vuosina 2006 ja 2008. Lisätietoja MEMO/09/495 Special Eurobarometer survey on discrimination – summary, report and national factsheets (Erityiseurobarometri syrjinnästä – tiivistelmä, raportti ja kansalliset tietosivut) http://ec.europa.eu/public_opinion/archives/eb_special_en.htm 3rd Equality Summit – Cooperation for equality (Kolmas tasa-arvohuippukokous – yhteistyöllä yhdenvertaisuuteen) http://ec.europa.eu/social/main.jsp?catId=88&langId=fi&eventsId=220&furtherEvents=yes Syrjinnän torjuminen http://ec.europa.eu/antidiscrimination www.stop-discrimination.info Euroopan komissio julkaisee työllisyys-, sosiaali- ja tasa-arvoasioita käsittelevää ilmaistiedotetta, jonka vo i tilata seuraavasta osoitteesta: http://ec.europa.eu/social/e-newsletter