IP/09/ 1800 Bryssel 20. marraskuuta 2009 EU:n ministerit sopivat laajoista uudistuksista televiestinnän kilpailtujen yhteismarkkinoiden edistämiseksi EU:n ministerineuvosto hyväksyi tänään yksimielisesti EU:n telealan sääntelyn uudistuspaketin, jota Euroopan komissio ehdotti alun perin vuonna 2007. Päätös tuli mahdolliseksi, kun Euroopan parlamentti ja neuvosto pääsivät paketista poliittiseen yksimielisyyteen ratkaisevassa kokouksessa 5. marraskuuta ( MEMO/09/491 ). Uudet säännöt lisäävät kilpailua ja investointeja Euroopan televiestintämarkkinoilla, sillä ne antavat lisää varmuutta nopeisiin kuitu- ja langattomiin verkkoihin investoiville yrityksille. Lisäksi niillä vapautetaan radiotaajuuksia uusille mobiilipalveluille. Euroopan parlamentti äänestää sääntelypaketista ensi viikolla Strasbourgin täysistunnossaan hyväksyäkseen sen virallisesti. Uudet säännöt tulevat lainvoimaisiksi, kun ne on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä joulukuussa 2009. ”Hyväksymällä uudistuspaketin tänään ministerineuvosto lähettää selkeän signaalin uusia ja nopeampia televerkkoja ja palveluja koskevan kilpailun ja investointien lisäämisestä vahvemmilla yhtenäismarkkinoilla. Euroopan komissio ajoi tätä uudistusta kaksi vuotta, ja olen kiitollinen siitä, että ministerit tukivat monia eurooppalaisista tavoitteistamme, mistä kiitos kuuluu puheenjohtajamaa Ruotsille”, kiitteli EU:n televiestintäkomissaari Viviane Reding. ”Uusien sääntöjen hyväksyntä neuvostossa tulee oivalliseen aikaan. Elämme keskellä talouskriisiä ja EU:n BKT:n arvioidaan laskevan tänä vuonna 4 prosenttia, joten uudistuksella tulee olemaan erittäin myönteisiä makrotaloudellisia vaikutuksia. Uusilla EU-säännöillä on olennainen rooli rakennettaessa vahvempia, kilpaillumpia ja kuluttajaystävällisempiä televiestinnän yhtenäismarkkinoita, joissa nopeammat valokuitu- ja mobiiliverkot levittäytyvät koko Eurooppaan. Lisäksi ne tarjoavat niin perinteisille kuin uusillekin teleyrityksille oikeusvarmuutta ja varmistavat, että päätöksenteko jäsenvaltioissa on yhdenmukaista.” Lisätietoja EU:n uuden telesääntelypaketin 12 tärkeimmästä uudistuksesta on tiedotteessa MEMO/09/513 . Seuraavat vaiheet: lopullinen äänestys uudistuspaketista kolmannessa käsittelyssä Euroopan parlamentin täysistunnossa (aikataulun mukaan 24. marraskuuta 2009) koko uudistuspaketin voimaantulo, kun säädökset julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä (joulukuu 2009) Euroopan sähköisen viestinnän sääntelyviranomaisten yhteistyöelimen (BEREC) perustaminen (keväällä 2010) uusien sääntöjen siirtäminen EU:n 27 jäsenvaltion lainsäädäntöön (kesäkuuhun 2011 mennessä). Lisätietoja: Sovitun uudistuspaketin alustava teksti: http://ec.europa.eu/information_society/policy/ecomm/tomorrow/index_en.htm MEMO/09/513