IP/09/ 1833 Bryssel 27. marraskuuta 2009 Innovatiivisten lääkkeiden aloite: komissio ja lääketeollisuus käynnistävät toisen hakukierroksen pyytääkseen tutkimusehdotuksia, jotka koskevat tehokkaampia menetelmiä lääkkeiden kehittämiseksi Innovatiivisten lääkkeiden aloitteessa (IMI) käynnistettiin tänään toinen ehdotuspyyntökierros. Euroopan komission ja Euroopan lääketeollisuuden yhdistysten liiton EFPIAn välinen julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuushanke pyytää tutkimusyhteisöjä jättämään ehdotuksia yhdeksällä aihealueella. Ehdotuspyynnön tavoitteena on nopeuttaa uusien lääkkeiden keksimistä ja kehittämistä muun muassa syöpä-, tulehdus- ja tartuntatauteihin. IMI osoittaa varoja myös hankkeisiin, joissa pyritään parantamaan tietojenvaihtoa teollisuuden ja tiedeyhteisön välillä, mikä on tärkeä näkökohta tiedonhallinnassa. Komissio rahoittaa hankkeita 76,8 miljoonalla eurolla, ja EFPIAn jäsenyhtiöiden odotetaan tarjoavan luontaissuorituksia vähintään samasta arvosta. IMI:n toimitusjohtaja tri Michel Go ldman totesi: ”Tämän toisen ehdotuspyynnön kautta pystymme parantamaan IMI:n edellytyksiä tarjota tukea tärkeille innovaatioille sekä poistamaan lääkekehityksen nykyiset esteet.” EU:n tieteestä ja tutkimuksesta vastaava komissaari Janez Potočnik lisäsi: ”Vuonna 2004 kehitimme ideoita siitä, miten Euroopasta voidaan tehdä merkittävä biolääketieteen tutkimuksen maa ja poistaa lääkekehityksen esteet: IMI perustettiin juuri tätä varten. IMI on tietämyksen kolmion keskipisteessä, ja sen avulla julkisen ja yksityisen sektorin välistä yhteistyötä voidaan parantaa ja vaikeimpia haasteitamme käsitellä taloudellisesti, kilpailukykyisesti ja kestävästi. IMI näyttää myös, että tämä uusi komission ja teollisuuden välinen kumppanuus tuottaa tuloksia.” Arthur J Higgins, Bayer HealthCaren hallituksen puheenjohtaja ja EFPIAn puheenjohtaja totesi: ”IMI osoittaa selvästi, että Eurooppa aikoo olla biolääkkeiden innovaatioiden eturintamassa. Tässä hankkeessa on menestyksekkäästi saatettu yhteen tavallisesti toistensa kanssa kilpailevat lääkeyhtiöt ja tiedemaailman sidosryhmät. Tämä nopeuttaa innovointia ainutlaatuisella tavalla.” IMI:stä tuli virallisesti riippumaton 16. marraskuuta 2009. Se on taloudellisesti ja toiminnallisesti riippumaton perustajajäsenistään, Euroopan komissiosta ja EFPIAsta. Uuden toimitusjohtajan Michel Goldmanin johtama uusi tiimi työskentelee Brysselissä sijaitsevassa IMI:n pääpaikassa ja vastaa toisen ehdotuspyynnön perusteella myönnettävistä apurahoista. Yhdeksästä aihealueesta kolme liittyy tiedonhallinnan parantamiseen, mikä on tärkeä edellytys tehokkaiden lääkkeiden kehittämisen tulevaisuudelle. Hankkeissa pyritään erityisesti parantamaan tietoja koskevia vaatimuksia, jotta teollisuus, tiedepiirit ja sääntelyviranomaiset voivat paremmin arvioida uusien lääkkeiden tehokkuutta ja turvallisuutta. Näissä hankkeissa pyritään myös helpottamaan tietojen yhteiskäyttöä, joka nopeuttaa lääkkeiden kehittämistä. Kuudella muulla aihealueella on tarkoitus tutkia syöpä-, tulehdus- ja tartuntatautien lääkkeiden tehokkuutta. Yhdellä aihealueella esimerkiksi keskitytään tutkimaan syöpäkasvainten koostumusta ja niiden hoitovastetta. Toisella aihealueella pyritään nopeuttamaan parempien, halvempien ja nopeampien diagnostisten menetelmien kehittämistä tartuntataudeille. Aihealueet julkistettiin syyskuussa, jotta tutkimusyhteisöt voisivat paremmin valmistella hakemuksiaan. Haku herättää suurta mielenkiintoa. Marraskuun 17. päivänä 2009 yli 420 korkeakoulutiimien, pk-yritysten ja erilaisten järjestöjen edustajaa kokoontui Brysselin Expoon IMI:n avoimille tiedotuspäiville, joilla ne saivat ensi käden tietoja ehdotuspyynnöstä. Jatkotoimet Hakemusten viimeinen jättöpäivä on 8. helmikuuta 2010, ja tulokset julkistetaan kesällä 2010. Taustaa Innovatiivisten lääkkeiden aloite (IMI) käynnistettiin vuonna 2007. Se on julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus eli yhteishanke Euroopan komission ja Euroopan lääketeollisuuden välillä. Euroopan lääketeollisuutta edustaa EFPIA. IMI:n tavoitteena on saattaa Eurooppa biolääketieteen innovaatioiden kärkeen ja tukea parempien lääkkeiden tehokkaampaa keksimistä ja kehittämistä potilaiden hyväksi. IMI:n kokonaisbudjetti vuosiksi 2008–2017 on 2 miljardia euroa (1 miljardi Euroopan yhteisöltä ja 1 miljardi teollisuudelta). IMI:n ensimmäinen ehdotuspyyntö julkaistiin huhtikuussa 2008. Ehdotuksia saatiin 134 kappaletta. Niistä 15:lle on myönnetty yhteensä 246 miljoonaa euroa. Lisätietoa IMI:stä ja toisesta ehdotuspyynnöstä saa osoitteesta www.imi.europa.eu Katso myös IP/09/1310 , IP/09/802 ja IP/08/662 IMI:n toisen ehdotuspyynnön tutkimusaiheet: 1. Kuvantamisessa käytettävät biologiset merkkiaineet syöpälääkkeiden kehittämiseen 2. Uudet työvälineet kohteen validoimiseksi ja sitä kautta lääkkeen tehon parantamiseksi 3. Molekulaariset biomerkkiaineet: syöpähoidon kehittämisen nopeuttaminen ja potilaan hoidon hienosäätö 4. Nopeiden hoitopaikassa tehtävien diagnostisten testien kehittäminen bakteeridiagnoosiin kliinisten potilastutkimusten ja praktiikan helpottamiseksi 5. Poikkeavien mukautuvien immuunimekanismien ymmärtäminen 6. Yhteyksien löytäminen koe-eläinmallien ja ihmisen kroonisten immuunivälitteisten sairauksien välillä 7. Lääkkeiden/sairauksien mallintaminen: kirjasto ja puitteet 8. Avoin farmakologinen alue 9. Sähköiset potilastiedot.