IP/09/718 Bryssel 7. toukokuuta 2009EU:n työllisyyshuippukokouksessa sovitaan keinoista kasvavaan työttömyyteen puuttumiseksiEU piti tänään Prahassa erityisen huippukokouksen, jossa käsiteltiin keinoja talouskriisin työllisyysvaikutuksiin puuttumiseksi Euroopassa. EU:n puheenjohtajavaltioiden troikka (Tšekin, Ruotsin ja Espanjan hallitukset) ja Euroopan komissio, työnantajat sekä ammattiliitot kokosivat yhteen parhaat ideansa siitä, miten ihmiset saadaan pidettyä työssä ja miten heidät autetaan uusiin työpaikkoihin. Huippukokouksessa esitettiin kymmenen toimea työttömyyden torjumiseksi ja uusien työpaikkojen luomiseksi. Komissio käyttää huippukokouksen keskusteluja hyväkseen laatiessaan esitystään 18.–19. kesäkuuta kokoontuvalle Eurooppa-neuvostolle. Puheenjohtaja Barroso totesi seuraavaa: ”Tämänpäiväinen EU:n työllisyyshuippukokous on merkittävä askel pyrittäessä lisäämään ja parantamaan työllisyyden parissa toteutettavaa koordinoitua toimintaa. Emme voi estää sitä, etteikö tämä kriisi aiheuttaisi työttömyyttä. Toimimalla nyt voimme kuitenkin vähentää työpaikkojen menetyksiä ja auttaa miljoonia ihmisiä löytämään uuden ja paremman työpaikan. Toimimalla nyt voimme myös luoda edellytykset kestävälle elpymiselle. EU:n toiminta työllisyysalalla ei ala tämän päivän huippukokouksesta eikä myöskään pääty siihen. Tämän huippukokouksen avulla viestitämme kuitenkin kansalaisille, että haluamme heidän työllisyytensä olevan Euroopan päällimmäinen tavoite. Vetoan kaikkiin jäsenvaltioihin, että ne sitoutuisivat toimimaan yhdessä, jotta työllisyyttä koskevia toimia saadaan nopeasti vauhditettua.” ”Ensimmäinen painopisteemme tässä kriisissä ovat ihmiset – heidän pitämisensä työssä ja heidän saamisensa mahdollisimman pian takaisin työelämään. Meidän on turvauduttava kaikkiin käytössämme oleviin välineisiin kriisistä reaalitalouteen sekä erityisesti ihmisiin ja heidän toimeentuloonsa kohdistuvien vaikutusten rajoittamiseksi,” totesi työllisyysasioista vastaava komission jäsen Vladimír Špidla. ”Tämä huippukokous on ollut tärkeä askel päätettäessä, miten voitaisiin parhaiten puuttua työttömyyteen ja luoda uusia työpaikkoja. Strategiamme on perustuttava vahvaan sosiaaliseen vuoropuheluun. Meidän on toimittava yhdessä ja luotava sosiaali- ja talouspolitiikan välille synergiaa. Emme voi tinkiä sen paremmin sosiaalisista perusarvoista kuin kilpailukykyisistä sisämarkkinoistakaan.” Osallistujat olivat laajalti yksimielisiä tulevista toimista. Yhteisesti sovituissa kokouksen tärkeimmissä viesteissä korostetaan sitä, että työllisyyttä koskevan tulevan toiminnan olisi nojauduttava tiettyihin periaatteisiin ja pyrittävä ylläpitämään työllisyyttä ja luomaan työpaikkoja, lisäämään erityisesti nuorten työn saantia ja parantamaan taitoja, vastaamaan työmarkkinoiden tarpeisiin ja edistämään liikkuvuutta. Kokouksessa ehdotettiin kymmentä konkreettista toimea, jotka liittyvät niin lyhyen kuin pitkänkin aikavälin haasteisiin ja joita olisi toteutettava jäsenvaltioiden ja Euroopan tasolla yhdessä työmarkkinaosapuolten kanssa:1. Pidetään mahdollisimman moni työntekijä työpaikassaan mukauttamalla väliaikaisesti työaikoja ja järjestämällä uudelleenkoulutusta; tähän voidaan käyttää julkista rahoitusta (myös Euroopan sosiaalirahastosta). 2. Kannustetaan yrittäjyyteen ja työpaikkojen luomiseen esimerkiksi alentamalla välillisiä työvoimakustannuksia ja joustoturvan avulla. 3. Tehostetaan kansallisten työvoimapalvelujen toimintaa tarjoamalla työttömyyden ensimmäisinä viikkoina intensiivistä neuvontaa, koulutusta ja työnhakuohjausta erityisesti nuorille työttömille. 4. Lisätään vuoden 2009 loppuun mennessä merkittävästi laadukkaiden oppisopimuskoulutus- ja harjoittelupaikkojen määrää. 5. Kehitetään osallisuutta edistäviä työmarkkinoita varmistamalla työnteon kannustimet, tehokkaat aktiiviset työmarkkinapolitiikat ja sosiaalisen suojelun järjestelmien uudenaikaistaminen; ne johtavat myös heikossa asemassa olevien ryhmien – kuten vammaisten, vähän koulutettujen työntekijöiden ja maahanmuuttajien – parempaan integrointiin. 6. Parannetaan ammattitaitoa kaikilla tasoilla elinikäisen oppimisen avulla erityisesti siten, että kaikille koulunsa päättäville annetaan työpaikan löytämiseksi tarvittavat taidot. 7. Hyödynnetään työvoiman liikkuvuutta kysynnän ja tarjonnan sovittamiseksi yhteen työmarkkinoilla parhaalla mahdollisella tavalla. 8. Kartoitetaan työmahdollisuuksia ja taitovaatimuksia ja parannetaan ammattitaitovaatimusten ennakointia koulutustarjonnan saamiseksi kohdalleen. 9. Autetaan työttömiä ja nuoria käynnistämään oma yrityksensä esimerkiksi antamalla liiketoimintaa tukevaa koulutusta ja alkupääomaa tai alentamalla uusyritysten verotusta tai poistamalla se kokonaan. 10. Ennakoidaan ja hallitaan rakenneuudistusta keskinäisen oppimisen ja hyvien toimintatapojen vaihdon avulla.Huippukokouksessa keskusteltiin lisäksi siitä, miten jäsenvaltioiden ja Euroopan tason toimilla saataisiin yhdessä aikaan paras vaikutus ja miten EU:n välineitä ja resursseja, kuten Euroopan sosiaalirahastoa ja Euroopan globalisaatiorahastoa, voitaisiin parhaiten hyödyntää. Molempia rahastoja on vastikään uudistettu, jotta ne toimisivat mahdollisimman tehokkaasti kriisiaikoina. Euroopan komissio järjesti huippukokouksen valmistelemiseksi muutamia workshopeja nykyisen puheenjohtajavaltion ja tulevien puheenjohtajavaltioiden kanssa (15. huhtikuuta Madridissa, 20. huhtikuuta Tukholmassa ja 27. huhtikuuta Prahassa). Lisäksi Euroopan parlamentissa Brysselissä järjestettiin erityiskeskustelu 5. toukokuuta. Tässä kuulemisprosessissa saatiin näkemyksiä mahdollisimman laajalti eri sidosryhmiltä, kuten työmarkkinaosapuolilta kaikilla tasoilla, useiden EU:n toimielinten edustajilta, jäsenvaltioilta, julkisilta työvoimapalveluilta, korkeakoulujen edustajilta ja kansalaisyhteiskunnalta.Lisätietoja Työllisyyshuippukokouksen tärkeimmät viestit http://ec.europa.eu/social/main.jsp?catId=88&langId=en&eventsId=173&furtherEvents=yesConsolidated report from the preparatory workshops http://ec.europa.eu/social/BlobServlet?docId=2623&langId=en MEMO/09/223 Muistio työllisyyshuippukokouksesta Kriisiä käsittelevä puheenjohtaja Barroson sivusto: http://ec.europa.eu/commission_barroso/president/focus/credit_crunch/index_en.htm Työllisyysasioiden pääosaston / komissaari Špidlan sivusto kriisin sosiaalisista vaikutuksista: http://ec.europa.eu/social/main.jsp?langId=en&catId=736 Video: I-061271 Economic Downturn: Employment: IP/09/703: Elpymisen tiellä: komission jäsenten Hübnerin ja Špidlan mukaan koheesiopolitiikka auttaa Euroopan ulos kriisistä: MEMO/09/221: Revision of the European Globalisation Adjustment Fund (EGF):