IP/09/723 Bryssel 8. toukokuuta 2009Maailmanluokan koheesiopolitiikkaa: komissaari Hübner puhuu ensimmäisessä korkean tason konferenssissa, jonka teemana on alueellinen hallinto globaalissa toimintaympäristössäAluepolitiikasta vastaava komissaari Danuta Hübner on pääpuhujana Brysselissä 11. toukokuuta käynnistyvässä konferenssissa, jonka teemana on ”Alueellinen hallinto globaalissa toimintaympäristössä”. Konferenssi on lajissaan ensimmäinen, ja siihen saapuu 300 osallistujaa, muun muassa Euroopan alueiden johtajia ja edustajia Brasiliasta, Venäjältä, Kiinasta, Kanadasta, Paraguaysta, Senegalista, Burkina Fasosta ja muista maista sekä alueellisten organisaatioiden edustajia esimerkiksi Latinalaisen Amerikan välitason hallintojen järjestöstä OLAGIsta ja Länsi-Afrikan talous- ja rahaliitosta. Koheesiopolitiikka herättää entistä enemmän kiinnostusta EU:n ulkosuhteiden puitteissa, ja tätä taustaa vasten tilaisuudessa on määrä tarkastella, millaisia kokemuksia on saatu EU:n koheesiopolitiikasta sekä muualla maailmassa harjoitetuista vastaavista politiikoista. Konferenssissa pohditaan muun muassa, miten hallintojärjestelmiä voidaan tehostaa, jotta aluekehityspolitiikan vaikutukset olisivat mahdollisimman suuret. Ennen konferenssia antamassaan lausunnossa komissaari Hübner totesi, että maiden haasteet ovat samanlaisia eri puolilla maailmaa. ”Päällimmäisenä on tietenkin maailmanlaajuinen talouskriisi, mutta omat haasteensa tuovat myös väestön ikääntyminen, ilmastonmuutoksesta johtuvat riskit sekä energiavarmuuteen liittyvät kysymykset. Euroopan unionissa kehitetään EU:n ulkopuolisten maiden kanssa solmittavia yhteistyökumppanuuksia, jotka hyödyttävät molempia osapuolia. Monet maat ovat entistä kiinnostuneempia EU:n koheesiopoliittisesta mallista ja siitä, miten sen avulla on onnistuttu edistämään tasapainoista aluekehitystä ja alueiden mahdollisuuksia. Tässä konferenssissa on mainio tilaisuus vaihtaa kokemuksia ja oppia toinen toisiltamme.” Nyt alkavan kaksipäiväisen konferenssin järjestää Euroopan komission aluepolitiikan pääosasto yhteistyössä kehitysyhteistyön pääosaston, alueiden komitean sekä alueiden järjestöjen maailmanlaajuisen foorumin (Forum of Global Associations of Regions, FOGAR) kanssa. EU:n koheesiopolitiikan saralla saatujen kokemusten lisäksi tilaisuudessa tarkastellaan erilaisia kehitysmalleja, kokemusten vaihtoa rajatylittävässä yhteistyössä sekä Euroopan alueiden roolia EU:n ulkopuolisten alueiden kanssa solmittavien kumppanuuksien edistäjänä. EU:n koheesiopolitiikasta saatujen kokemusten hyödyntäminen Komissaari Hübner muistuttaa puheessaan koheesiopolitiikan perusajatuksesta: se tukee taloudellista ja sosiaalista koheesiota vähentämällä kehityseroja jäsenvaltioiden ja alueiden välillä. Tämä on pysynyt koheesiopolitiikan ensisijaisena tehtävänä samalla kun Euroopan alueiden haasteet ovat ajan myötä muuttuneet. Komissaari Hübner korostaakin puheessaan sitä, miten EU:n politiikka on kehittynyt, jotta se vastaisi uutta toimintaympäristöä ja tarjoaisi strategisempia ja tehokkaampia ratkaisuja. Komissaari Hübner painottaa, että globalisaation, ilmastonmuutoksen ja väestökehityksen aiheuttamat uudet haasteet ovat hyvin pitkälti alueellisia, minkä vuoksi tarvitaan paikallis- ja aluetason toimia. Lisäksi hän tuo esiin koheesiopolitiikan suurimpia saavutuksia sekä joitakin politiikan toteuttamisen myötä saatuja opetuksia, joista voi olla hyötyä Euroopan ulkopuolisille maille. Konferenssi jakautuu kolmeen työpajaan, joista ensimmäisen aiheena on ”Alueellisia ratkaisuja globaaleihin haasteisiin”. Siinä käsitellään eri alueellisten hallintojärjestelmien panosta kehitysohjelmiin sekä EU:ssa että sen ulkopuolella. Toisen työpajan teemana on ”Alueellisen yhteistyön rooli globalisoituneessa maailmassa”. Tarkastelukohteena on Euroopan alueiden entistä vilkkaampi osallistuminen EU:n ulkopuolisten kaupunkien ja alueiden kehittämiseen. Työpajassa pohditaan, miten alueelliset verkostot voivat osallistua kehittämistyöhön ja edistää kestävää kehitystä. Kolmannessa työpajassa, ”Alueelliset erot nousevan talouden maissa”, tarkastellaan erojen suuruusluokkaa maailman eri osissa ja arvioidaan, voidaanko erot poistaa tehokkaimmin EU:n koheesiopolitiikan kaltaisen maantieteellisen lähestymistavan avulla. Huomautus toimittajille EU on tehnyt Kiinan, Venäjän ja Brasilian kanssa kahdenväliset sopimukset, joilla lisätään aluepoliittista yhteistyötä. Lähiaikoina on tarkoitus tehdä vastaava sopimus Ukrainan kanssa. Yhteisen edun mukaisiin kohteisiin kuuluvat muun muassa innovaatiovetoinen aluekehitys, alueiden luokitteleminen ja määrittäminen sekä maankäytön suunnittelu. Euroopan parlamentti on hiljattain myöntänyt rahoitusta (2 miljoonaa euroa) pilottihankkeelle, jossa edistetään koheesiopolitiikkaa maailmanlaajuisesti. Konferenssista on saatavilla lisätietoja osoitteessa: http://ec.europa.eu/regional_policy/conferences/globalreggov/index_en.htmEU:n koheesiopolitiikkaan liittyvistä kansainvälisistä asioista on saatavilla lisätietoja osoitteessa: http://ec.europa.eu/regional_policy/international/index_en.htm