I P/09/948 Bryssel 18. kesäkuuta 2009 Euroopan tason työmarkkinaosapuolten uusi puitesopimus vanhempainvapaasta Euroopan tason työmarkkinaosapuolten tekemä uusi puitesopimus pidentää vanhempainvapaan kolmesta neljään kuukauteen vanhempaa kohti, ja sitä sovelletaan kaikkiin palkattuihin työntekijöihin työsopimusmuodosta riippumatta. Sopimus on tulosta työmarkkinaosapuolten kuusi kuukautta kestäneistä neuvotteluista, ja siinä tulevat esiin muutokset, joita yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla on tapahtunut vuonna 1995 tehdyn ensimmäisen vanhempainvapaata koskevan puitesopimuksen jälkeen. Työllisyys-, sosiaali- ja tasa-arvoasioiden komissaari Vladimír Špidla oli tänä aamuna läsnä virallisessa allekirjoitustilaisuudessa. Komissaari Špidlan mukaan sopimus osoittaa, että Euroopan tason työmarkkinaosapuolten yhteistyö toimii ja tuottaa konkreettisia tuloksia eurooppalaisille työntekijöille ja yrityksille. Lisäksi sopimuksella otetaan konkreettisesti esiin yksi naisten ja miesten tasa-arvon kannalta keskeisistä tavoitteista ja osoitetaan halukkuutta löytää ratkaisuja perhe- ja työelämän tasapainon parantamiseen. Samalla kuitenkin otetaan huomioon kansallisten sääntöjen, käytäntöjen ja perinteiden eroavaisuudet. Vanhempainvapaata koskevan uuden puitesopimuksen allekirjoittivat tänä aamuna Euroopan tason työmarkkinaosapuolet EAY, BUSINESSEUROPE, CEEP ja UEAPME Uudella puitesopimuksella pidennetään vanhempainvapaan kesto kolmesta neljään kuukauteen vanhempaa kohti; yksi neljästä kuukaudesta ei ole siirrettävissä vanhemmalta toiselle selkeytetään sitä, että vapaata sovelletaan kaikkiin työntekijöihin työsopimuksen muodosta riippumatta (esim. määräaikaiset ja osa-aikaiset työsuhteet) tarjotaan vanhempainvapaan jälkeen töihin palaaville vanhemmille mahdollisuus mukauttaa työolojaan (esim. työaikaansa) suojellaan työntekijöitä paremmin irtisanomiselta ja kaikelta epäedulliselta kohtelulta, joka johtuu vanhempainvapaaoikeuden käyttämisestä. Seuraavaksi komissio tarkastelee puitesopimuksen määräyksiä. Se ehdottaa ennen kesää neuvostolle puitesopimuksen täytäntöönpanoa direktiivillä työmarkkinaosapuolten vuoropuhelua koskevien perustamissopimuksen määräysten mukaisesti. Neuvoston on hyväksyttävä direktiivi määräenemmistöllä. Tausta Euroopan tason työmarkkinaosapuolten tasolla käytyjen yksityis-, työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista koskevien kahden kuulemisvaiheen jälkeen monialaisten työmarkkinaosapuolten organisaatiot päättivät ryhtyä neuvotteluihin vanhempainvapaata koskevasta puitesopimuksesta. Tämän tuloksena joulukuussa 1995 tehtiin kaikkien aikojen ensimmäinen yhteisön tason puitesopimus, jota seurasi vuonna 1996 annettu neuvoston direktiivi 96/34/EY. Lähes 15 vuotta myöhemmin työmarkkinaosapuolet katsoivat, että sopimusta on aika päivittää, ja kokoontuivat neuvottelupöydän ääreen pohtimaan uudistuksia. Neuvottelut käynnistyivät syyskuussa 2008 ja saatiin päätökseen maaliskuussa 2009. Lisätietoja Lisätietoja työmarkkinaosapuolten vuoropuhelusta: http://ec.europa.eu/social/main.jsp?catId=329&langId=fi Lisätietoja naisten ja miesten tasa-arvosta: http://ec.europa.eu/social/main.jsp?catId=418&langId=fi Vuosiraportti naisten ja miesten tasa-arvosta vuodelta 2009: http://ec.europa.eu/social/main.jsp?catId=93&langId=en Palkkaerokampanjaa käsittelevä verkkosivu: http://ec.europa.eu/equalpay Uutisvideo sukupuolten välisten palkkaerojen torjumisesta Euroopassa: http://ec.europa.eu/avservices/video/video_prod_en.cfm?type=detail&prodid=8786&src=1 Uutisvideo johtopaikoilla olevista naisista: http://ec.europa.eu/avservices/video/video_prod_en.cfm?type=detail&prodid=8787&src=1