IP/09/1697 Bryssel, 11. marraskuuta 2009 Rikostodisteiden hankkiminen toisesta jäsenvaltiosta joustavammaksi ja niiden hyväksyntä varmemmaksi Komissio on hyväksynyt tänään vihreän kirjan, jonka tavoitteena on parantaa jäsenvaltioiden yhteistyötä, kun ne hankkivat todisteita rikosasioissa. Nykyinen rikostodisteiden hankintaan sovellettava oikeudellinen järjestelmä on hajanainen, ja komissio harkitsee sen korvaamista yhdellä välineellä. Se perustuisi vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen, kattaisi kaikenlaiset todisteet ja loisi yhteiset vaatimukset. Näin pyritään varmistamaan, että tuomioistuimet myös hyväksyvät todisteet. Vihreässä kirjassa pyydetään jäsenvaltioita ja muita sidosryhmiä ottamaan kantaa tähän lähestymistapaan ja useisiin muihin asiaa koskeviin kysymyksiin. Komission varapuheenjohtaja ja oikeus-, vapaus- ja turvallisuusasioista vastaava komissaari Jacques Barrot totesi: "Jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmien väliset erot ja se, ettei oikeudellisia päätöksiä tunnusteta vastavuoroisesti, eivät saa vaikeuttaa oikeudenkäyttöä, kun kyse on rajat ylittävästä rikollisuudesta. Erityisen tärkeää on edistää tehokkaampaa yhteistyötä, jota tehdään kaikenlaisten todisteiden hankkimiseksi rikosasioissa ja helpottaa ja vauhdittaa näin jäsenvaltioiden välistä oikeudellista yhteistyötä." Todisteiden hankkimista toisesta jäsenvaltiosta koskevat nykyiset säännöt sisältyvät useisiin rinnakkaisiin välineisiin, jotka poikkeavat toisistaan perusperiaatteiltaan ja soveltamisalaltaan. Tämä tekee sääntöjen soveltamisesta raskasta ja saattaa aiheuttaa oikeusalalla toimivien keskuudessa sekaannusta sekä johtaa siihen, että he eivät aina käytä parasta mahdollista välinettä todisteiden hankkimiseen. Nämä tekijät voivatkin viime kädessä estää tehokkaan rajat ylittävän yhteistyön. Lisäksi toisesta jäsenvaltiosta saatujen todisteiden hyväksyttävyyttä tuomioistuimessa on tähän asti käsitelty vain välillisesti, sillä todisteiden keräämisestä ei ole olemassa yhteisiä sääntöjä. Vaarana onkin, että todisteiden hankkimista koskevat säännöt toimivat tehokkaasti vain sellaisten jäsenvaltioiden välillä, jotka ovat asettaneet samanlaiset vaatimukset todisteiden keräämiselle. Komissio antoi 10. kesäkuuta 2009 tiedonannon "Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue kansalaisia varten", ja siinä esittämiensä tavoitteiden mukaan se aikoo nyt ryhtyä lisätoimiin jäsenvaltioiden yhteistyön parantamiseksi tällä alalla. Komissio harkitsee, voitaisiinko nykyinen rikostodisteiden hankintaan sovellettava oikeudellinen järjestelmä korvata yhdellä välineellä, joka perustuisi vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen ja kattaisi kaikenlaiset todisteet. Se pohtii myös rikostodisteiden keräämistä koskevien yhteisten vaatimusten käyttöönottoa. Vihreässä kirjassa pyydetään jäsenvaltioita ja muita sidosryhmiä ottamaan kantaa tähän lähestymistapaan ja useisiin muihin asiaa koskeviin kysymyksiin. http://www.ec.europa.eu/commission_barroso/barrot/welcome/default_fi.htm