IP/09/ 1779 Bryssel 20. marraskuuta 2009 Komissio hyväksyy vähävaraisimmille henkilöille annettavaa elintarvikeapua koskevan suunnitelman vuodeksi 2010 Euroopan komissio julkaisi tänään vähävaraisimmille henkilöille annettavaa elintarvikeapua koskevan suunnitelman vuodeksi 2010. Alun perin ohjelmassa toimitettiin apua tarvitseville elintarvikkeita maataloustuotannon ylijäämävarastoista eli ns. interventiovarastoista, mutta 1990-luvun puolivälissä ohjelmaa muutettiin siten, että hankintoja voidaan tietyin edellytyksin tehdä myös markkinoilta. Vuoden 2010 suunnitelman tarpeet pystytään kuitenkin kattamaan suurelta osin tämänvuotisista interventiovarastoista (vilja, sokeri, maitojauhe ja voi), eikä markkinoilta tehtäviin hankintoihin tarvitse juurikaan turvautua. Suunnitelmaan myönnetyt määrärahat ovat vuoden 2009 suunnitelman tavoin 500 miljoonaa euroa. Tänä vuonna ohjelmaan on päättänyt osallistua 19 jäsenvaltiota. Maataloudesta ja maaseudun kehittämisestä vastaava komission jäsen Mariann Fischer Boel totesi ohjelmasta seuraavaa: "Tämä on konkreettinen tapa, jolla Euroopan unioni voi auttaa yhteiskuntamme vähävaraisimpia. Sen vuoksi on välttämätöntä varmistaa ohjelman asianmukainen täytäntöönpano, jotta tuotteet todellakin päätyvät niitä tarvitseville." Tausta Elintarvikkeiden ilmaisjakelu yhteisön vähävaraisimmille henkilöille aloitettiin kiireellisenä toimenpiteenä poikkeuksellisen kylmänä talvena 1986–1987, jolloin maataloustuotteiden ylijäämävarastoja luovutettiin jäsenvaltioiden hyväntekeväisyysjärjestöille jaettavaksi apua tarvitseville. Sen jälkeen päätettiin, että toimenpide on pysyvä ja perustuu interventiovarastoihin. Ohjelman ansiosta jäsenvaltiot pystyvät hyödyntämään julkisia ylijäämävarastoja elintarvikeapuna. Yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) uudistuksessa, joka aloitettiin 1990-luvun alussa ja jonka tavoitteena oli yhteisön interventiovarastojen voimakas pienentäminen, päätettiin kuitenkin sallia turvautuminen markkinoilta tehtäviin hankintoihin tietyin edellytyksin. Tänä vuonna käytettävissä olevien interventiovarastojen määrä on silti riittänyt kattamaan suunnitelman tarpeet lähes kokonaisuudessaan, minkä vuoksi markkinaostoihin ei ole tarvinnut turvautua juuri lainkaan. Interventiovarastojen pysyvän supistumisen vuoksi ohjelmasta on laadittu uudistusehdotus, jonka tavoitteena on mukauttaa sitä YMP:n kehitykseen ja parantaa sen tehokkuutta vähävaraisimpiin henkilöihin nähden. Uudistusta ei ole vielä hyväksytty neuvostossa. Jäsenvaltioiden osallistuminen ohjelmaan on vapaaehtoista, ja komissio hyväksyy uuden suunnitelman vuosittain. Apua tarjotaan yleensä monista eri syistä köyhyydessä eläville, esimerkiksi vaikeassa tilanteessa oleville perheille, vähävaraisille vanhuksille, kodittomille, vammaisille, syrjäytymisvaarassa oleville lapsille, pienipalkkaisille, siirtotyöläisille ja turvapaikanhakijoille. Jäsenvaltiot, jotka haluavat osallistua ohjelmaan, antavat siitä komissiolle tiedon vuoden alussa ja ilmoittavat tämän jälkeen tuotetarpeensa. Lisäksi niiden on toimitettava komissiolle jälkikäteen raportti ohjelman täytäntöönpanosta. Vaikka elintaso EU:ssa kuuluukin keskimäärin maailman korkeimpiin, kaikki eivät pysty huolehtimaan riittävästä ravinnosta. Viimeisimpien arvioiden mukaan Euroopan unionin väestöstä keskimäärin 17 prosenttia elää köyhyysrajalla tai sen alapuolella, minkä vuoksi tällä väestönosalla ei ole varaa monipuoliseen ravintoon eikä monipuoliseen ateriaan edes joka toinen päivä. Elintarvikeapuohjelman avulla voidaan varmistaa, että YMP, joka on Euroopan vanhimpia julkisia politiikkoja, hyödyttää köyhimpiä EU:n kansalaisia. Ohjelmasta on saatavilla lisätietoja seuraavassa internet-osoitteessa: http://ec.europa.eu/agriculture/markets/freefood/index_en.htm Liite 1: Tuotemäärät, jotka voidaan poistaa yhteisön interventiovarastoista niiden jakamiseksi jäsenvaltioissa vuoden 2010 suunnitelman mukaisesti. Liite 2: Jäsenvaltioiden käyttöön myönnetyt määrärahat vuoden 2010 suunnitelmassa. Liite 1 Tuotemäärät, jot ka voidaan poistaa yhteisön interventiovarastoista niiden jakamiseksi jäsenvaltioissa vuoden 2010 suunnitelman mukaisesti. (tonnia) Jäsenvaltio Vilja Voi Maito- jauhe Sokeri Belgique/België 29 067 1 285 - 1 507 България 54 104 - - 1 724 Česká republika 302 20 22 9 Eesti 5 147 - 1 - Eire / Ireland - 350 - - Elláda 64 397 - 5 889 - España 181 248 9 335 1 603 3 483 France 168 998 13 033 12 050 3 247 Italia 283 206 20 000 18 166 4 006 Latvij a 22 951 - 969 - Lietuva 40 317 145 1 212 1 182 Magyarország 95 687 - - 1 938 Malta 4 740 - - - Polska 387 305 1 901 17 952 10 823 Portugal 47 522 5 079 1 826 1 045 România 135 555 - 4 500 5 577 Slovenija 9 810 - 600 289 Suomi / Finland 25 371 - 500 - Yhteensä 1 555 726 51 148 65 290 34 832 Liite 2 Jäsenvaltioiden käyttöön myönnetyt määrärahat vuoden 2010 suunnitelmassa. (euroa) Jäsenvaltio Määrärahat Belgique/België 7 806 433 България 8 565 832 Česká republika   133 893 Eesti 761 012 Éire/Ireland 818 816 Elláda 20 044 478 España 52 623 664 France 78 103 609 Italia 122 456 856 Latvija 5 119 849 Lietuva 8 859 115 Luxembourg 107.483 Magyarország 14 770 126 Malta 698 841 Polska 97 405 034 Portugal 22 516 761 România 29 951 704 Slovenija 2 619 927 Suomi/Finland 4 636 567 Yhteensä 478 000 000